Isä-Urho, hevosmies
hevoselämää
Vanhempani onnistuivat saamaan asutustilan vain kilometrin päästä äitini ja minun syntymäkodista. Rakentaminen ja peltojen raivaaminen aloitettiin sankkaan metsään, joten työpariksi oli hankittava hevonen. Vaarikin piti hyvää tammaa talon peruspönkkänä.
Pellon raivaaminen oli hidasta puuhaa käsin veivattavalla kolmijalkavinssillä ja kuokalla, joten isä hankki toisenkin hevosen. Parihevosilla ja tukevilla ketjuilla kantojen vetäminen kävi helpommin.
Uusi orihevonen oli nimeltään Jori. Ravikirjan mukaan sillä oli ajettu muutama kilpalähtökin. Kylän miehet totesivat hevosen komeaksi ja uskoivat, että siitä vielä kuullaan. Lähiseutujen kilpa-ajoihin Jorilla osallistuttiinkin. Niissä ravattiin kesäaikaan sileillä soramaanteillä.
Kylän maamiesseuran kesäraveissa pidettiin myös naisten sarja. Terelän Siiri päätti innokkaana hevosnaisena osallistua ja lainasi meiltä Joria. Ravisuoran varrella oli parin sadan metrin päässä lähdöstä yleisölevike, jonne isäkin tuli juoksua katsomaan. Jorin ja Siirin tullessa kohdalle Urho huikkasi:
”Juoksepa Jori kotiin!”
Näytti kuin kärryt olisivat nytkähtäneet, kun hevoselta löytyi uusi vaihde. Saattoi päätellä, ettei Jori kotioloja huonoina pitänyt. Siirikin voitti sarjansa.
Tuolloin ravitouhut hoidettiin pitkälti harrastuspohjalta. Hevosten kuntovalmennuskin oli lähinnä työntekoa. Hevosta oli pidettävä hyvin, jos aikoi menestyä. Isäkin rakensi läheisen puron rantaan pesupaikan, jossa hevosia käytettiin usein töiden jälkeen ämpärisuihkussa.
Kerran eräs kaveri oli tutun hevosporukan kanssa alkanut juhlistaa hyvää ravimenestystä vinttikamarissa. Raveissa palkinnoksi saatuun pokaaliin oli tehty vahvanpuoleista boolia. Illan edetessä alkoi tuntua, että myös juoksijasankari olisi haettava tallista mukaan ilonpitoon. Juoksumestari kuitenkin jumittui puoliväliin vintin rappusia. Jouduttiin kutsumaan koolle melkoinen talkooporukka ennen kuin hevonen saatiin takaisin talliin.
Isällä oli paljon hevosmiestuttuja ympäri maakuntaa ja vähän sen ulkopuolellakin. Verkosto oli avuksi, kun ori Rekatus saapui Hytösen Ollin kuljetusautolla. Rekatus tuli pian tunnetuksi lähipitäjien hevosmiesten parissa.
Traktoriin hankittiin hevosen kuljetusta varten perävaunu. Sillä Rekatus vietiin Jyväskylään Hippoksen raviradalle, jossa se merkittiin kantakirjaan hyvällä menestyksellä.
Rekatus oli Saarijärvellä 1961 pidetyssä maatalousnäyttelyssä yleisölle esiteltävänä. Pilttuun yläpuolella luki hevosen nimen lisäksi omistajan nimi Urho Kokkinen. Tasavallan presidentti tavaili nimeä useaan otteeseen ja tuli sanomaan käsipäivää.
Isää jäi harmittamaan, miksei hän huomannut ehdottaa kaimalle hevoskauppoja. Hruštšev oli vähän aiemmin lahjoittanut Kekkoselle kaksi tai kolme komeaa hevosta.
Maaseudulla väki rupesi kuusikymmenluvulla vähenemään. Metsäteollisuus alkoi koneellistaa metsätöitä ja maaseudun työpaikat vähenivät. Samoihin aikoihin alkoi Killerin uuden radan ja ravikeskuksen rakentaminen Jyväskylään. Samalla raveihin liittyvä kilpailutoiminta ja valmentaminen siirtyivät yhä enemmän ammattilaisten käsiin.
Isä hankki hevosen kuljettamiseen sopivan auton. Pian hankittiin talliin lupaava juoksija, Turo-ori, joka sitten saikin Oulun raveissa suurjuoksijan arvonimen. Ei mennyt aikaakaan, kun pohjalainen kasvattaja saapui perheineen kyläilemään ja harmitteli samalla, kun oli luopunut niin hyvästä hevosesta. Olisi halunnut myös ostaa hevosen, mutta myyntihaluja ei ollut.
Kilpailu-uran jälkeenkin isä-Urho piti vielä pihassa hevosia, lähinnä ajankuluksi. Eläkepäivillään hän kierteli raveja ja kävi hevosystävien luona kyläilemässä. Ei voi olla arvostamatta sitä sitkeyttä, jota isä elämässään osoitti. Hevostöiden ohella Urho raivasi synkkään korpeen tilan rakennuksineen ja peltoineen, haavoituttuaan sitä ennen pahasti talvisodassa Aittojoella.
OLAVI KOKKINEN
Kannonkoski
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
