viikon kysymys Uudet perunat pyörivät voittoon
Tällä viikolla MT:n verkkosivuilla kyseltiin parasta kesäherkkua.
Eniten suosittiin uusia perunoita. Jopa 40 prosenttia vastaajista piti niitä kesän ykkösherkkuna. Toiseksi sijoittuivat mansikat 30 prosentin osuudella äänistä.
Perinteinen grilliruoka oli tasoissa mustikoiden kanssa. Molemmat saivat yhdeksän prosenttia äänistä. Kuusi prosenttia vastaajista ilmoitti syövänsä samoja ruokia kuin talvella.
Viikon kysymykseen vastasi tällä kertaa noin 700 MT:n lukijaa.
Uudet perunat saivat huomattavasti suosiota. Etenkin sillin kera ne maistuvat usealle vastaajalle.
”Tottakai se herkku on uudet perunat! Vaikka viljelemme perunaa vain kotikäyttöön, on meillä useampia perunalajikkeita viljelyssä. Tänä vuonna on kokeilussa ensimmäistä kertaa Annabella- ja Afra-lajikkeet Asterixin, Melodyn ja Timon lisäksi”, kirjoittaa Annabella Afra.
”Uusi peruna on kyllä ylitse muiden kesäherkkuna ja siihen silliä. Tietysti mansikatkin ovat kova juttu kesäherkuissa, vaan villivadelmat ja niistä tehty ensimmäinen uunissa paistettu piirakka, on niitä kesäisiä herkkuhetkiä”, kertoo Harrikkakuski.
”No uudet perunat sillin kanssa, niitä ei mikään voita, paitsi tietysti se, että pistää potun nokkaan vielä voita! Muita herkkuja tietty mansikat ja palkoherneet tuoreeltaan, nam” toteaa Entinen nautafarmari.
Moni ihmetteli, miten kukaan voisi olla innostumatta kesäherkuista.
”Kuka voi yleensä syödä näin yksitoikkoisesti? Varmaan tarjousmaksalaatikkoa koko vuoden, mahdollisesti hernekeittoa lisäksi. Itse kyllä syön vuoden kierron mukaan, mitä herkkuja on kulloinkin saatavilla”, kertoo nimimerkki Herkut.
”Herkuistahan tässä kysellään eikä jokapäiväisestä ruuasta! Ja kyllä vuodenaika vaikuttaa paitsi kausiruokaan niin myös kausiherkkuihin!” toteaa Sheila, jonka herkkua ovat villivadelmat.
Nyt viikon kysymyksessä selvitetään oikeaa tapaa mökkeillä. Oletko kyllästynyt iänikuisiin ulkorakennusprojekteihin ja halonhakkuuseen vai etkö jaksa pysyä aloillasi mökillä?
Vastaa kysymykseen osoitteessa www.maaseuduntulevaisuus.fi.
MATTI RIITAKORPI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
