Luonnolle oma liputuspäivä – ensimmäisenä maailmassa
Luonnolle liputetaan elokuun lopulla.Suomesta tulee maailman ensimmäinen maa, jossa luonto saa oman liputuspäivän.
Liput liehuvat luonnon kunniaksi Suomen luonnon päivänä ensi viikon lauantaina 26. elokuuta.
Luonnon kunniaksi liputtaminen huipentaa Suomi 100-vuoden kunniaksi järjestetyt Luonnon päivät, joihin liittyy satoja järjestettyjä ja omaehtoisia luontotapahtumia.
”Luonto on suomalaisten ylpeydenaihe ja on hienoa, että se saa nyt oman liputuspäivän”, iloitsee Luonnon päivien projektipäällikkö Joel Heino.
Suomalaisia kannustetaan liputtamaan ja viettämään liputuspäivää omalla tavallaan. Jos lippua tai salkoa ei kotoa löydy, voi liputusta juhlistaa osallistumalla juhlalliseen lipunnostoon eri puolilla maata, pukeutumalla sinivalkoisiin vaatteisiin, kuvaamalla kauniin maiseman, koristelemalla päivä pikkulipuilla tai vaikka leipomalla sinivalkoisen kakun.
Liputustunnelmia pyydetään jakamaan sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #liputanluonnolle, #liputan ja #flaggar.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

