Maatiloihin iskee nyt useampi sokki
Pakotekierre, Valion sakot, viljan hintaromahdus ja yleinen taantuma. Näin listaa ruokamarkkinoiden ongelmia maa- ja metsätalousasiakasliiketoiminnan johtaja Panu Kallio OP-Pohjolasta. Hän lupaa, ettei tiloja jätetä yksin.
”Syksy ja talvi ovat maatiloille vaikeat. Maatalouteen vaikuttaa markkinoilla nyt samanaikaisesti useampi sokki, joista tosin osa tulee Suomeen viiveellä.”
Venäjän asettamilla tuontikielloilla on maidon lisäksi vaikutuksia koko ruoka-alaan. Muiden kotieläintilojen tilanne on jo valmiiksi erittäin vaikea, ja viljatilat ovat vaikeuksissa heikon hinnan vuoksi, Kallio toteaa.
Hänen mukaansa myös talouden yleinen taantuma leikkaa koko ruokaketjun tuloja.
Maitotiloilla tuottajahinnan lasku ei ole ainoa huoli. Epävarmuutta lisäävät tuotantokiintiöiden poistuminen ja tuottajien yrityksen Valion saama 70 miljoonan euron markkinasakko.
Markkinamuutokset ovat yllättäneet monet maatilat. Se voi tarkoittaa vaikeuksia lainojen lyhennyksissä.
”Me haluamme pankkiryhmänä auttaa asiakkaitamme vaikean ajan yli. Ei tämäkään tilanne jatku loputtomiin”, Kallio sanoo.
Kallion mukaan osuuspankit ovat valmiita lykkäämään maatalouden lainojen lyhennyseriä. Niin on menetelty vastaavissa tilanteissa aiemminkin.
”Maksuvaikeuksia ei pidä piilotella. Niistä kannattaa mennä keskustelemaan oman pankin kanssa avoimesti ja hyvissä ajoin.”
Korkotukilainojen seuraava lyhennys ajoittuu lokakuun loppuun.
Lyhennysvapaasta kannattaa kuitenkin mennä sopimaan jo tällä viikolla, sillä pankit tekevät lyhennyksiä koskevat tietokoneajot kuun vaihteessa.
Kallio on huolissaan siitä, että tämän hetken vaikeudet pienentävät maatilojen halua sijoittaa tuotantoon.
”Tuotannon ylläpitämiseksi tarvitaan investointeja suhdanteista riippumatta. Laskelmissa on tietysti välttämätöntä ottaa huomioon myös riski.”
Jos investointi vaikuttaa muuten kannattavalta, taantuma voi olla aivan hyvä aika esimerkiksi rakentamiselle, Kallio toteaa.
Hän muistuttaa myös siitä, että ruuan tuotannon trendi on pitkällä ajalla myönteinen: 2050 maailmassa pitäisi tuottaa ruokaa 70 prosenttia enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.
Maatilojen taloutta on kurittanut heikkojen tuottajahintojen lisäksi kustannusten nopea nousu. Siitä Kallio kertoo esimerkin pankkiryhmän omasta seurannasta.
”Investoineilla maitotiloilla pelkästään ostopanoksiin meni maatalouden tuloista viime vuonna 62 prosenttia. Viisi vuotta sitten luku oli 57. Vaikka Suomessa maidon hintakehitys on viime vuodet ollut varsin hyvä, kustannukset ovat syöneet sen nopeasti.”
JUSSI MARTIKAINEN
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
