Vuodenaikaan nähden kylmä sää jatkuu ensi viikon
Hiihtolomaviikosta on maan pohjois- ja itäosissakin odotettavissa kylmä. Perjantaina Ilmatieteen laitos turvautui jopa pakkasvaroitukseen.
Tuleva viikko on koko Suomessa vuodenaikaan nähden selvästi normaalia viileämpi, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDERSää on ollut Suomessa viime päivinä jopa poikkeuksellisen kylmää. Monin paikoin on mitattu kuluvan talven kylmimpiä lämpötiloja.
Perjantaiaamuyönä koko maan kirein pakkanen koettiin Lappeenrannassa, missä mittarin elohopea putosi 31 pakkasasteeseen. Yli 25 asteen pakkasia mitattiin myös muun muassa Uudellamaalla.
Ilmatieteen laitos antoikin aamulla varoituksen kireästä pakkasesta Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa sekä Ahvenanmaalla. Varoitus purettiin yhdeksään mennessä.
Varoitus kireästä tai purevasta pakkasesta annetaan, kun sää on niin kylmää, että ulkonaliikkujien on hyvä siihen erityisesti varautua.
Viime talvina varoituksia on tarvinnut antaa vain harvakseltaan, toteaa Ilmatieteen laitoksen tutkija Reija Ruuhela.
Vaikka kaikkein kylmimmät pakkaskelit hellittävät, on Pohjois- ja Itä-Suomeen luvassa kylmä talvilomaviikko. Tuleva viikko on koko Suomessa vuodenaikaan nähden selvästi normaalia viileämpi, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.
Aamut ovat ensi viikolla kylmiä, mutta päiväsaikaan aurinko nostaa lämpötiloja tuntuvasti, sanoo päivystävä meteorologi Erik Saarikalle. Hänen mukaansa lämpötilan vuorokausivaihtelu on kylmimmillä alueilla suuri.
Päivälämpötilat osunevat ensi viikolla viiden ja kymmenen pakkasasteen välille.
Lumisateita saadaan tulevalla viikolla niukasti. Lumipeite saattaa kasvaa lähinnä Lapin länsiosassa.
Tavanomaista viileämmän sään jatkuminen johtuu vielä maaliskuunkin puolella siitä, että napa-alueen yllä oleva polaaripyörre jakautui helmikuun alkupuolella. Sen takia Suomeen ja muualle Eurooppaan on saatu lauhan länsivirtauksen sijasta hyistä ilmavirtaa idästä ja pohjoisesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
