Nokian Nanson tehdas ei lopetakaan
Nokian Neulomo Oy on ostanut lopetusuhan alla olleen vaatetehtaan liiketoiminnan.
Nokian Neulomon ostopäätös takaa, että vaatteiden valmistus jatkuu Nanson tehtaalla. Kuva: Jaana KankaanpääTehtaan henkilöstön määrän arvioidaan kasvavan, ja ensimmäinen työntekijöiden ja kumppaneiden rekrytointitilaisuus järjestetään elokuun alussa. Kaupat varmistavat perinteikkään suomalaisvaatetehtaan toiminnan jatkumisen.
”Olemme vakuuttuneet siitä, että suomalaiset kuluttajat ovat kiinnostuneita vastuullisesti valmistetuista, laadukkaista ja kohtuuhintaisista kotimaisista neuloksista ja vaatteista. Neulomon Nokian tehtaan kokoluokka on arviomme mukaan tähän kysyntään sopiva ja tehtaan toiminnan jatkamiselle Nokian Neulomon toimesta on taloudelliset edellytykset. Nanson kanssa on sovittu tuotannollisen yhteistyön jatkumisesta”, kertoo Nokian Neulomon toimitusjohtaja Vesa Moisio.
Uusi omistaja tekee Prisman kanssa läheistä yhteistyötä, ja Neulomon naistenvaatemallisto tulee myyntiin ketjulle yksinoikeudella lokakuussa 2016. Ensimmäiset tuotteet tulevat ennakkomyyntiin Neulomon verkkokauppaan maanantaina 4.7.
SOK:lta kerrotaan, että kotimaisille vaatteille on kysyntää.
"Kun samassa vaatteessa yhdistyy vankka kotimaisen valmistuksen, eettisyyden ja ekologisuuden arvopohja, uskomme kaupan käyvän. Tämän tyyppisiä vaatteita kysytään meiltä jatkuvasti", pukeutumisesta vastaava valikoimajohtaja Päivi Hole SOK:lta kertoo.
Kesän aikana somessa etsitään erilaisia naisia Neulomon vaatteiden malleiksi.
"Tarjoamme omat somekanavamme käyttöön: ensimmäisessä vaiheessa, vielä tämän kesän aikana, etsimme yhdessä kaikenkokoisia ja -ikäisiä suomalaisia naisia Neulomon mallistokuvauksiin", Hole jatkaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
