Poro-ongelmaan pitää saada ratkaisu
Porojen aiheuttamista omaisuus- ja henkilövahingoista on vuosikymmenten saatossa kirjoitettu lukemattomia palstamillimetrejä. Porojen aiheuttama ristiriita Suomen perustuslain omaisuudensuojapykälään on ollut jokaisen itsenäisen Suomen valtiopäivien tiedossa.
Asia on vuodesta toiseen hautautunut eduskunnan valiokuntien loputtomien asiakirjojen syövereihin syystä, ettei tästä maasta ole löytynyt poliittisten päättäjien taholta selkärankaa puuttua kyllin tarmokkaasti tähän epäkohtaan.
Porotuhoista puhuttaessa ystäväpiiri pienenee, mukavan henkilön maine kärsii ja muutama äänestäjä katoaa.
Porot saavat edelleen vapaasti tuhota yksityistä omaisuutta, sekä aiheuttaa mittavan määrän liikennevahinkoja meidän kaikkien maksettavaksi. Porot ovat saaneet pyhän lehmän aseman, jonka edessä koko yhteiskunta lainvalvojaa myöten on polvillaan.
Itse karjan- ja kotieläinten omistajana olen velvollinen korvaamaan henkilökohtaisesti toisen omaisuudelle aiheutuneen vahingon. Porovahingoissa suurimpina maksajina ovat vahingon kärsinyt tai välillisesti veronmaksaja (liikenne- ja petovahingot).
Pelloillani voidaan vuodesta toiseen tuottaa poronlihaa vasten lakia ja tahtoani. Poron omistamisesta on valtiovallan toimesta tehty kasvotonta. Tässä tilanteessa poronomistaja pystyy pakoilemaan vastuuta paliskunnan selän taakse.
Poronomistajista tulisikin olla helposti saatava paikkatietoon perustuva julkinen rekisteri, jossa vahinkoa tekevän eläimen omistaja voidaan suoraan osoittaa yhteystietoineen.
Nykyisellä käytännöllä paliskunnan poroisäntä on usein voimaton sijaiskärsijä. Nykyinen järjestelmä mahdollistaa vastuun pakoilun ongelmatilanteissa. Poroja yritetään hätistellä paliskunnan toimesta pelloilta, jos paliskuntaan saadaan yhteys.
Poronhoitajien poistuessa paikalta porot palaavat usein nälkäisinä välittömästi pellolle. Osa pelloistani on aidattu Hallan paliskunnan toimesta noin 15 vuotta sitten. Poroaidat rapistuvat hoitamattomina ja menettävät tehonsa.
Poro-ongelmassa ei ole kompromisseja. Porojen pito tulisikin mielestäni siirtää alueelle, missä sen hyödyt olisivat haittoja suuremmat.
Hyrynsalmen taajama-alueella porojen pito on kielletty myös kunnanvaltuuston päätöksellä. Edes tämän päätöksen noudattamiseen ei näytä keinoja löytyvän. Porot aitauksiin!
Porot pilaavat satoa ulosteillaan. Ne syövät satoa kasvukaudella ja kaivavat talvilevossa olevia kasvustoja.
Poro ei ole silloin ongelma, jos se ei ole oman auton konepellillä, kotipuutarhassa, taimikossa tai pellolla. Kaksi omistamaani autoa on mennyt lunastuskuntoon porojen takia. Pelloillani tuotetaan toistuvasti poronlihaa paliskunnan mielivallalla. Tässä asiassa en maanviljelijänä ole yksin. Silloin kun porot ovat pelloillani, tunnen olevani yksin.
Peltoporot eivät myöskään noudata kasvinsuojeluaineitten varoaikoja. Varoajalla tuotettua poronlihaa käytetään elintarvikkeena?
Useana kesänä porot ovat syöneet juuri kasvisuojeluaineella käsiteltyjä nurmia. Tällaisella pellolla varoajan sisällä tuotettua poronlihaa on varmasti markkinoilla.
Porokolarien henkilövahingot ja uhrit ovat täysin turhia. Porovahingoissa joutuu aina vahingon kärsinyt osapuoli nettomaksajaksi. Tämä ei voi olla oikein.
Porojen pito pelloilla ilman omistajan lupaa on yksiselitteisesti laitonta.
Esa Kemppainen
maanviljelijä
Hyrynsalmi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
