Vehmaa hoitaa jatkossaHuittisten seudun lomitukset
Vehmaan paikallisyksikkö saa ensi vuodesta hoitaakseen lomitukset Huittisten seudun kunnissa. Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela ja Vehmaan kunta sopivat asiasta torstaina.
Huittinen irtisanoi sopimuksensa Melan kanssa viime vuoden lopulla. Järjestelyaikaa on vuosi, joten kaupunki vastaa seudun lomituksista vielä tämän vuoden.
Mela neuvotteli Huittisten lomituksista usean paikallisyksikön kanssa. Vehmaan ja Huittisten lomitusalueet ovat naapureita.
”Asiakaspalvelun laatu ja kustannustehokkuus olivat keskeisiä valintaperusteita”, yksikön päällikkö Päivi Wallin Melasta kertoo.
Vehmaa järjestää lomituspäivän keskimäärin 156 eurolla. Bruttohinta on kolmanneksen halvempi kuin maan kalleimmat lomitukset. Huittisten järjestämä lomapäivä maksaa 205 euroa.
Lomansaajat arvioivat sekä Vehmaan että Huittisten palvelut laadultaan kahdeksan arvoisiksi. Kouluarvosanat vaihtelevat seitsemästä yhdeksään.
”Laajennus innostaa tiimiämme”, lomitustoimen johtaja Pirjo Mäntynen Vehmaalla sanoo.
Uuden lomitusalueen valmistelu alkaa, kun Vehmaan edustajat tapaavat Huittisten lomitusvastaavia perjantaina. Käytännöt pitää hioa vajaassa vuodessa.
Lomituspalvelujen henkilöstö siirtyy Huittisista vanhoina työntekijöinä.
Vehmaan kunta ei pane omia rahojaan seudullisiin palveluihin. Huittinen satsasi niihin muutaman kymppitonnin vuodessa.
Kaupunginhallitus päätti siksi lopettaa palvelun. Huittinen on ensimmäinen kunta, joka itse irtisanoi sopimuksen lomitusten järjestämisestä.
Maatalouslomituksia on järjestetty Suomessa yli 40 vuotta.
Vuonna 2004 Vehmaan lomitusalue laajeni liki saman verran kuin nyt.
Vehmaa palvelee 850:aa lomansaajaa. Heille järjestetään runsaat 30 000 lomituspäivää.
”Isoimmilla alueilla järjestetään yli 70 000 lomituspäivää”, Wallin vertaa.
Jalasjärvi muuttuu ensi vuonna Kurikan paikallisyksiköksi, kun Jalasjärvi kuntana liitetään Kurikkaan. Kurikka siirtyy lomituksessa Suupohjasta nimikkoalueeseensa.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
