Marja Mattlar konsertti- kiertueella
Hartolalainen lauluntekijä ja lammastilan yrittäjä Marja Mattlar tekee lähestyvän 60-vuotisjuhlansa kunniaksi lyhyen kiertueen, joka alkoi viikonloppuna kotikunnasta ja päättyy lauantaina Tampereelle.
Mattlar on laulelmatyyppisen musiikin tekijänä ja esittäjänä kulkenut koko ikänsä kaupallisen valtavirran ulkopuolella. Hänen puolisonsa maanviljelijä ja toimittaja Tapio Mattlar on koonnut Marjan vaiheista laajan teoksen, joka osoittaa, kuinka vaikeaa varsinkin naisen on saada tilaa musiikkimaailmassa vielä tänäkin päivänä.
Mattlarilta on ilmestynyt kuusi pitkäsoittoa, kaksi konserttitaltiointia ja kaksi kokoelmalevyä. Hänellä on Suomen lisäksi kuulijoita Euroopassa, etenkin Belgiassa, jossa hän on esiintynyt useita kertoja.
Konserteissa kuullaan Mattlaria duona kitaristi-kosketinsoittaja Jaakko Viitalan kanssa, joka on hänen pitkäaikaisimpia yhteistyökumppaneitaan.
KAIJALEENA RUNSTEN
Kiertueaikataulu:
www.marjamattlar.net
Mattlar Tapio (toim.): Marja Mattlar, musiikkiura omin päin.
330 sivua. MM-Music.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
