Yle: Lappeenrannan kesyllä hömelö-hirvellä oli aivokasvain
Parinsadan gramman painoinen kasvain aiheutti ontumista ja outoa käytöstä – hirvi antoi muun muassa ihmisten rapsuttaa itseään.
Lappeenrannan hömelöllä hirvellä oli kirjaimellisesti päässä vikaa. Kuvan nuori hirvi ei liity tapaukseen. Kuva: Johannes TervoElintarvikevirasto Evira on selvittänyt syyn siihen, miksi Lappeenrannassa toukokuussa lopetettu nuori hirvi käyttäytyi oudosti, kertoo Yle.
Eviran tutkija Minna Nylund kertoo Ylellä, että vuoden ikäisen hirven aivojen alta löytyi parinsadan gramman painoinen, litistyneen omenan muotoinen kasvain. Kasvain on painanut hirven aivoja.
"Se on aiheuttanut takajalan ontumista sekä muutenkin hölmöä käytöstä", Nylund lisää.
Nylundin mukaan lopettaminen oli oikea päätös, sillä hirvi olisi joka tapauksessa menehtynyt kasvaimeen. Kesyn hirven tapaus herätti huomiota sosiaalisessa mediassa ja lopettamisen jälkeen esitettiin jopa, että hömelöksi nimitetty hirvi olisi voitu sijoittaa vaikkapa eläinpuistoon.
Ihmisiä lähelleen päästänyt hirvi oli vuoden ikäinen ja se liikkui Lappeenrannassa Saimaan kanavan läheisyydessä.
Yle: Lappeenrannan kesyllä hirvellä oli aivokasvain
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
