HEVOSELÄMÄÄ Hevos-Marja ja Tumma
Parikymppinen helsinkiläistyttö Marja lähti 1960-luvun lopulla Lappiin ja asettui Kittilään. Häntä kiinnostivat hevoset ja ravit. Tavattuaan lappalaismiehen, jolla oli samat kiinnostuksen kohteet, he muuttivat Pohjois-Norjan Svanvikiin. Hakokoskelle he rakensivat talon, tallin ja ladon. Pariskunta osti amerikkalaisen lämminveritamman ja alkoi kasvattaa ravihevosia.
Hevoset laidunsivat läheisissä valtion metsissä. Naapureilta ostettiin heinää ja sitä haettiin myös Ivalosta. Läheinen suo ojitettiin ja peltoon kylvettiin ohraa ja kauraa. Varsinaisia laitumia ei ollut, mutta naapureiden pakettiin pantuja peltoja käytettiin.
Joidenkin vuosien kuluttua lapinmies lähti ja Marja jäi yksin hevosten kanssa. Alkuun hevosia harjoitutettiin naapurin radalla, mutta myöhemmin Marja laittoi oman radan.
Olin ottamassa aikaa, kun Marja harjoitti nuorta Sundmari-varsaa. Varsaa kiritettiin toisen hevosen selästä ja aika oli hyvä.
Tammat varsoivat pääasiassa tammoja. Yksi orivarsa myytiin Ruotsiin ja siitä tuli huippuravuri.
Marjaa kutsuttiin Hevos-Marjaksi ja hänet tunnettiin Norjan ja Suomen raviradoilla ja talleilla. Hevoset hän harjoitti itse, mutta raveissa käytettiin ajajaa. Marja kuljetti hevosia ympäri Suomea. Hevosten kengittäjänä toimi muuan mies, jonka sukunimi oli Rasmus. Valjashuone oli talon yhteydessä. Valjaita oli useita, sillä lähiseudun tytöt kävivät Marjan luona ratsastamassa.
Marjan viimeinen emotamma oli lempinimeltään Tumma. Sen viimeiset varsat olivat nimeltään Taika ja Sundmari. Norjan-matkallani 1990-luvulla pääsin ratsastamaan Tumman paljaalla selällä sekä satulassa ison Taikan selässä. Marja ratsasti Tummalla aina ilman satulaa samalla kirjaa lukien. Marja ja vapaana kulkevat hevoset tekivät pitkiä lenkkejä läheisissä metsissä.
Kerran eräs paljon tallilla käynyt aikuinen ratsastaja satuloi Tumman ja suuntasi muut hevoset mukanaan retkelle kauas metsään. Kun ratsastaja huomasi eksyneensä, hän käänsi Tumman paluusuuntaan ja sanoi ”mennään kotiin”. Hevosen valittua suunnan alkoi maasto hetken päästä taas vaikuttaa tutulta. Niin Tumma kuin muutkin hevoset osasivat tiensä metsästä kotiin.
Eräällä ratsastusretkellä Marja jätti hevoset metsään lepäämään ja lähti itse kotiin oikopolkua pitkin. Kun hevoset lopulta saapuivat, oli Marja jo pihalla. Tumma käveli suoraan Marjan luo ja laski päänsä emännän olkapäälle huokaisten syvään. Marja oli hevosilleen äiti. Tummaa hän puhutteli Äidin Tummaksi. Hevoset olivat hänen koko elämänsä.
Tumma eli 22-vuotiaaksi. Sen loppu oli traaginen. Marjan hevoset olivat yleensä pihassakin vapaana ja tallinovi oli usein auki. Tumma oli mennyt tallin läpi rehulatoon, jonka ovi ei ollut haassa. Hevonen oli aukaissut kauralaarin kannen ja syönyt kauroja, mitä ei huomattu.
Taloon tuli tuttu ratsastaja, joka vei Tumman retkelle. Ratsastaja oli ihmetellyt, miksi hevonen oli vähän väliä pyrkinyt katsomaan vatsaansa. Lenkiltä tultua hevonen oli hyvin sairas: se piehtaroi ja oli tuskainen. Paikalle hälytetty eläinlääkäri ei osannut auttaa. Yön tullen Marja valvoi hevosensa vieressä. Tumma kuoli pää Marjan sylissä.
Taloon oli jo aiemmin tilattu ojankaivuutraktori. Sillä kaivettiin hauta Tummalle metsän laitaan. Tumman kuollessa oli Marja jo itsekin sairas. Hevoset vietiin hoitoon eri talleille, ja Marja kuoli seuraavana keväänä. Hevos-Marjan hauta on Svanvikin hautausmaalla. Haudalla on luonnonkivi Marjan pihasta, ja sen metallilaatassa lukee ”Marja”. Näin oli Marjan veli hoitanut asian.
LEENA PÄTSI
Lohiranta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
