Tukki vetää syksyn puukauppaa
”Metsänomistajat odottavat puukaupan käyvän vilkkaasti syksyllä. Ostotarvetta puulle luulisi olevan, sillä tämänvuotiset hakkuut ovat olleet ennätyksellisiä”, sanoo tutkimuspäällikkö Erno Järvinen MTK:sta.
Järvisen mukaan etenkin sahoilla on tarvetta puulle. Sahaus on alkuvuonna ollut kasvussa. Paras kysyntä on ollut mäntytukilla. Sen kauppa on tänä vuonna käynyt viidenneksen viimevuotista vilkkaammin.
”Hyvälaatuisille päätehakkuuleimikoille on aina kysyntää. Samalla kaupalla metsänomistajien kannattaa tarjota myös rästiin muuten jääviä harvennusleimikoita.”
Myös sellu- ja kartonkitehtailla on mennyt hyvin ja ne ovat kasvattaneet tuotantoaan. Kuitupuun osalta teollisuuden ostotarpeet eivät ole kuitenkaan niin kovat kuin järeämmän puun osalta.
Paperin tuotanto on laskenut ja puun tuonti Venäjältä on koko ajan kasvanut. Kuitupuusta paras kysyntä on ollut koivulla, josta on solmittu kauppoja vajaa kolmannes viimevuotista vilkkaammin.
Venäläisestä kuitupuusta metsäyhtiöt maksavat rajalla puolet kotimaan tienvarsihintaa enemmän. Sitä metsänomistajien on vaikea ymmärtää.
”Puun tuonti kasvoi tammi–toukokuussa 27 prosentilla. Metsäteollisuus käytti siihen 200 miljoonaa euroa. Pääosa siitä oli kuitupuuta.”
Tukkia Venäjältä ei juuri tuoda. Siitä on pikemminkin pulaa, eivätkä Venäjän omatkaan sahat saa sitä riittävästi.
Kantohintojen huippu osui tänä vuonna toukokuuhun. Kesällä hinnat notkahtivat, mutta nyt tukin hinta on jälleen nousussa.
Järvisen mukaan puun hintojen nousu on jäänyt Suomessa äärimmäisen maltilliseksi tänä vuonna. Vaikka hinnat kääntyivät kesällä laskuun, puukauppa on käynyt aiempaa vilkkaammin ja metsänomistajat ovat koko ajan tarjonneet myyntiin uusia leimikkoja.
”Puun hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan. Paljon on kiinni myös sahatavaran ja muiden lopputuotteiden hinnoista.”
Viime vuodesta mäntytukin kantohinta on noussut 2 ja kuusen 4 prosenttia. Koivutukin ja kuitupuun hinnat ovat pysyneet lähes ennallaan.
Hankintapuun hintoihin on vuodessa tullut 3–6 prosenttia lisää puutavaralajista riippuen. Niiden osuus puusumasta on kuitenkin pieni.
Puun tarjonta ja kysyntä ovat tällä hetkellä kokonaisuutena tasapainossa. Alueelliset ja yrityskohtaiset erot saattavat silti olla suuria.
”Puukauppa on vilkastunut tänä vuonna selvästi viimevuotisesta. Tällä vauhdilla tästä tulee viimevuotista parempi puukauppavuosi metsänomistajille.”
”Suurin puukaupassa heilahtelua aiheuttava tekijä on tänä vuonna ollut metsäteollisuuden ostokäyttäytyminen”, sivaltaa Järvinen.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
