
Sää poutaantuu viikon mittaan − vielä on kuitenkin luvassa sateita
Suomen yli liikkuva hidasliikkeinen matalapaine pitää sään aluksi koleana ja aiheuttaa sadetta vielä tänään keskiviikkona. Sitä seuraa heikko korkeapaineen alue ja muutaman päivän poutaisempi jakso.Lännestä tullut matalapaine ja siihen liittyvä sadealue on liikkunut maanantai-illasta alkaen eteläisen Suomen yli. Eilen tiistaina vettä satoi maan etelä- ja keskiosassa paikoin runsaasti. Suurimmat kertymät mitattiin Joutsassa, jossa vettä tuli melkein 40 millimetriä. Tänään keskiviikkona saman matalanpaineen sadealue jatkaa vielä satamistaan, mutta sade on päivän aikana muuttumassa hajanaisemmaksi ja heikommaksi, ja painottuu iltaa kohti maan itäosaan.
Huominen torstai on jo suureksi osaksi poutapäivä, mutta pilvisyys on päivällä vielä runsasta suuressa osassa maata. Länsirannikolla tosin voi olla aivan selkeääkin. Päivälämpötilat vaihtelevat vähän 15 asteen molemmin puolin. Paikoin puuskainen pohjoisenpuoleinen tuuli saa sään tuntumaan mittarilukemaa koleammalta.
Huominen torstai on jo suureksi osaksi poutapäivä, mutta pilvisyys on päivällä vielä runsasta suuressa osassa maata. Kuva: Ilmatieteen laitosLännestä liikkuva heikko korkeapaineen selänne vähentää pilviä perjantaiksi ja heikentää tuulen jo perjantain vastaiseksi yöksi. Yöllä hallanvaaraa onkin etenkin pohjoisessa ja lännessä, arimmilla paikoilla myös idässä. Perjantaina päivällä lännessä lämpötila kohoaa lähemmäs 20 asteen lukemia, idässä ja pohjoisessa on edelleen viileämpää. Lauantaina myös itä lämpenee vähän, mutta samalla yksittäisten sadekuurojen todennäköisyys kasvaa.
Sunnuntaiksi lännestä uhkaa tulla voimakas matalapaine sateineen, tuulineen ja mahdollisesti myös ukkosineen.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

