Maanantaimyrsky saattaa siirtyä tiistaille
Tuoreen ennusteen mukaan myrsky saattaa puhjeta maanantain ja tiistain välisenä yönä tai vasta tiistaina aamulla.
Jos sää muuttuu rajuilmaksi, on syytä siirtyä nopeasti sisätiloihin.(kuva heinäkuulta 2020) LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.Maanantaille ennustettu myrsky saattaa siirtyä tiistaiaamuun, kerrottiin Ilmatieteen laitokselta STT:lle sunnuntaina.
Tuoreen ennusteen mukaan myrsky saattaa puhjeta maanantain ja tiistain välisenä yönä tai vasta tiistaina aamulla.
Vaarallisin aika on siirtynyt jonkun verran. Voimakkaat ukkospuuskat ovat silti mahdollisia maanantainakin, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuukka Keränen STT:lle.
Myrsky saapuu ensin eteläiseen Suomeen ja etenee pohjoiseen päin. Keräsen mukaan rajuilmaan kannattaa varautua laajasti ympäri maata.
Ei voi sanoa, että jollakin alueella olisi turvassa eikä mitään myrskyn vaikutuksia tulisi.
Kaikkea tämänhetkiset ennusteet eivät vielä kerro. Keräsen mukaan epävarmuudet liittyvät siihen, kuinka laajasti voimakkaita ukkosia pääsee syntymään. Olosuhteet ovat kuitenkin hänen mukaansa olemassa voimakkaille ja vahinkoa aiheuttaville ukkosille.
Vahinkoja voi syntyä myös voimakkaista tuulista, jotka saattavat yltyä puuskissa jopa yli 30 metriin sekunnissa, kertoi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Hannu Valta STT:lle lauantaina.
Hänen mukaansa mahdolliseen rajuilmaan kannattaa varautua ennen kaikkea seuraamalla tiedotteita ja taivasta. Jos sää muuttuu, tulee ihmisten pystyä siirtymään tarvittaessa nopeasti sisätiloihin tai autoon suojaan.
Ei kannata lähteä veneilemään minnekään tai esimerkiksi marjastamaan, Valta sanoi.
Ennen myrskyä kannattaa myös esimerkiksi varata juomavettä, ladata matkapuhelimet ja pitää eläimet sisällä. Sähkölaitteista tulee kytkeä pois virta, minkä lisäksi auto on syytä ajaa joko autotalliin tai ainakin pois puiden läheisyydestä. Lisäksi mahdollisten veneiden kiinnitykset pitää tarkistaa.
Myrskyn aikana suositellaan siirtymään sisätiloihin tukevaan rakennukseen pois ikkunoiden läheisyydestä. Ikkunat on hyvä muistaa sulkea. Myrskyn aikana tulee välttää hissejä mahdollisten sähkökatkosten takia.
Lisää toimintaohjeita myrskypuuskien varalle voi katsoa Ilmatieteen laitoksen laatimista ohjeista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
