Puuttuminen on vaikeaa
Viime vuosien murha-aalto, joka tuntuu aina vain saavan karmeampaa ja järkyttävämpää jatkoa, on saanut monet suomalaiset tuntemaan kollektiivista joukkosyyllisyyttä. Me syytämme yhteiskuntaa ja monesti myös itseämme siitä, miksi ei ole pystytty estämään näitä tekoja.
On alettu vaatia välittämistä ja toisen huomioimista ja puuttumista toisten ongelmiin. Mutta miten siihen pystyvät vieraat ihmiset, kun asiantuntijatkaan eivät näe monesti niitä ajoissa eivätkä osaa niihin puuttua? Mikä voisi olla se oikea tapa ja kenen mielipiteet ne oikeat, joiden mukaan pitäisi elää ja toimia. Haluaako kovinkaan moni kertoa asioistaan vieraille? Sellainen saattaisi vain pahentaa tilannetta, jos aletaan ajatellaan, että meitä kytätään ja valvotaan. Se voi herättää aggressiivisia mielipiteitä ja tekojakin.
Ja mitä sillä olisi merkitystä, jos kysyisimme toiselta, että miten sinulla menee, jos siitä tulisi samanlainen tapa kuin tervehtimisestä.
Maailmasta pitäisi saada parempi ja oikeudenmukaisempi. Mutta me emme voi syöttää toisille omia mielipiteitämme ainoana oikeina siitä, millä lailla pitäisi elää. Sehän näkyy politiikassa ja uskonasioissakin, että meitä on moneksi.
Koti- ja koulukasvatuksessa meihin pitäisi kylvää se oikeudenmukaisuuden siemen ja tässä maailmassa pitäisi olla vähemmän ahneutta – ja vähemmän kilpailua ja enemmän normaalia kanssakäymistä ja toisten ymmärtämistä.
Ville Ruotsalainen
Oulu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
