Jälleen yksi luomukauppa sulkee
Lähiruokaan, luomuun ja pientuottajien tuotteisiin perustuva Aitokauppa on jättänyt konkurssihakemuksen, kertoi perjantaina Talouselämä verkossa.
Kaksi Helsingissä sijaitsevaa myymälää suljettaneen jo tulevalla viikolla, koska heinäkuu on pääkaupunkiseudulla joka tapauksessa lomien vuoksi hiljainen.
Kauppias Juha Sulkakoski avasi uuden myymälän Helsingissä vasta puoli vuotta sitten eli viime joulun alla. Tarkoituksena oli laajentaa 20–30 kaupan ketjuksi.
Viime keväänä Aitokauppa keräsi Talouselämän mukaan 0,7 miljoonan euron rahoituksen, jossa sijoittajina olivat Sitra ja 24 yksityishenkilöä.
”Toiminta ei ole riittävän kannattavaa ja rahat ovat lopussa”, hallituksen puheenjohtaja, Sitran Lari Rajantie kertoo.
Lähes kaikilla pääkaupungin lähiruokamyymälöillä on sama ongelma: pitkäaikaisten rahoittajien puute.
Eat&Joy lopetti viime talvena Lasipalatsissa sijainneen maatilatorimyymälän. Espoon Olarissa toiminut Schönberg’s sulki ovensa helmikuussa.
Anton & Anton on sulkenut puolet alunperin neljästä myymälästään. Myös Ravintola Juuren lähiruokapuoti on lopettanut.
KAIJALEENA RUNSTEN
www.talouselämä.fi/uutiset
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
