Lomittajien puheenjohtaja eroaa
Lomittajayhdistyksen puheenjohtaja Raija Mäenpää eroaa tehtävästään syyskuun puolivälissä. Eroaan Mäenpää perustelee sillä, ettei hän enää työskentele maatalouslomittajana.
Mäenpää sairastui työperäiseen homepölykeuhkoon. Hän ei pysty jatkamaan lomittajana edes hengityssuojaimen avulla.
Maatalouslomittajat-yhdistyksen puheenjohtajana Mäenpäällä on menossa toinen kahden vuoden kausi. Se olisi jatkunut vuoden 2016 lokakuun loppuun saakka.
Mäenpää ilmoittaa viimeiseksi työtehtäväkseen Tahkon kesäpäivät. Maatalouslomittajat kokoontuvat Nilsiässä 10.–13.syyskuuta.
Varapuheenjohtaja Ulla Kepenek toimii puheenjohtajana vielä lokakuun.
Yhdistyksen syyskokous valitsee uuden puheenjohtajan Kajaanissa. Uusi valittava puheenjohtaja jatkaa Mäenpään kauden loppuun.
Yhdistyksen toiminnanjohtaja Raimo Kivineva on keskustellut kahden kiinnostuneen kanssa puheenjohtajuudesta. Varsinaisia ehdokkaita ei vielä ole.
”Ehdokkaita ei montaa tule.”
Maatalouslomituksissa eletään vaikeita aikoja. Maan hallitus tekee parhaillaan lomituksiin mittavaa säästölistaa.
Lomitussäästöistä liikkuu paljon huhuja.
”Faktaa taitaa olla vain 20 miljoonan euron vuosittainen säästö”, Mäenpää sanoo.
”Säästö otetaan varmasti lomittajien selkänahasta.”
Ministeriössä hikoiltiin kesällä omaa säästölistaa. Toista listaa tekee lomituspalvelutyöryhmä. Se jättää syyskuussa ehdotuksensa lomitusten kehittämisestä.
Juhani Viitala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
