Munakunta tehostaa ja investoi
Muovikennot ovat mahdollistaneet automatisoidun munien purkamisen. Jarmo Mäntyharju lajittelee munia tilallaan. Saara Olkkonen Kuva: Viestilehtien arkistoORIPÄÄ (MT)
Viime vuoden alusta voimaan astunut häkkikielto kasvatti tilakokoja. Kanojen määrä lisääntyi, mutta kananmunien kulutus ei kasvanut samaan tahtiin.
Ylituotanto rasitti alaa vuodenvaihteen molemmin puolin. Tällä hetkellä tuotanto ja kulutus ovat tasapainossa.
Kaikki kananmunatilat ovat investoineet viiden vuoden aikana. Tiloilla on paljon vieraspääomaa, joten huimia hinnan alennuksia ala ei kestä.
Euroopan hinnoissa ei ole kehumista ja vienti takkuaa.
Avaimet kilpailukykyyn löytyvät Munakunnan hallituksen puheenjohtaja Jarmo Mäntyharjun mukaan tuotannon tehostamisesta, tuotteistamisesta ja Venäjän kaupasta.
Munakunta varautui häkkikieltoon tarjoamalla takuuhintasopimuksia investoiville tiloille.
”Tuottajat haluttiin sitouttaa tuotantoon ja samalla tarjota turvaa investointeihin”, perustelee Mäntyharju ratkaisua.
”Viime vuosina tehty tappio on siis käytetty omien tuottajien tuotannon rahoittamiseksi. Nyt tilanne on normalisoitumassa ja se näkyy tuloksessa.”
Munakunnan viime vuoden voitto oli lähes miljoona euroa, kun edellisvuonna tappiota oli yli miljoona euroa.
Mäntyharju muistuttaa, että kilpailukykyä on pyrittävä pitämään yllä jatkuvasti. ”Uusi toimija tulee markkinoille hinnalla.”
Munakunta on karsinut kulujaan esimerkiksi viimeisen vuoden aikana 10 prosenttia.
Uuden tuotannonseurantajärjestelmän ansiosta tuottajalla on ensimmäistä kertaa mahdollista saada tietoja muista samantyyppisistä tiloista. Tilat on jaettu esimerkiksi tuotantomuodon, kokoluokan, ruokinnan ja kana-aineksen mukaan.
”Nyt tuottaja voi katsoa, olisiko itsellä mahdollista parantaa vielä jossakin.” Tiloille on tullut myös muoviset munakennot, joiden ansiosta kuljetuslavalle sopii 20 prosenttia enemmän munia kuin ennen. Muovikennot ovat mahdollistaneet automatisoidun munien purkamisen.
Keväällä Munakunta investoi pakkausrobotteihin.
Mäntyharju uskoo, että menekkiä voidaan vielä lisätä. ”Suomen kulutus on pientä muihin EU-maihin verrattuna.”
”Tilan yhteydessä oleva pakkaamo on tehokas. Osuustoiminnalliset yrityksen päätehtävä on antaa tuottajalle jotakin enemmän. Meidän on panostettava markkinointiin.”
Munakunta on investoinut tuotekehittelyyn merkittävästi neljän vuoden aikana. Ensimmäiset proteiinituotteet ovat tulleet markkinoille.
Kananmunan kuori on aiemmin ollut ongelmajätettä. ”Nyt olemme investoineet kuivaimeen ja kuorta tullaan käyttämään puutarhalannoitteena.”
Erityisesti tuotekehittelyssä Munakunta olisi valmis yhteistyöhön muiden alan toimijoiden kanssa.
Yhdistymistä muiden toimijoiden kanssa Mäntyharju ei näe mahdollisena, vaikka kilpailuviranomaiset eivät niihin olekaan puuttuneet.
”Edellisvuosien yhdistymisiä ei tuottajapiireissä nähty oikeana tienä.”
Munakunnan Virossa sijaitseva tytäryhtiö Eesti Munatooted on jäänyt Munakunnalle erilaisten yhdistymisten kautta.
Nykyisin Viroon viedään munia keitettäviksi ja kuorittaviksi. ”Munakunnassa meillä ei ole Suomen puolella paikkaa, eikä laitteita siihen ja lisäksi työvoimakustannus on Virossa halvempi.”
Ulkomailta tuodaan erikoistuotteita, mutta ei massoja.
”Esimerkiksi vohveleiden valmistus on Pohjoismaista kauppaa, josta kaikki osapuolet hyötyvät. Ei vohvelikoneita kannata joka maahan laittaa.”
Salmonellavapaus ei ole Suomelle myyntivaltti ulkomailla, koska muissa maissa munat kuitenkin keitetään tai paistetaan. ”Toisaalta salmonellavapautta ei olla osattu riittävästi hyödyntää markkinoinnissa.”
Koska Euroopan vienti ei ole kannattavaa, ovat neuvottelut Venäjän kaupalle tärkeät.
LAURA KYLMÄMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
