Tulvien painopiste siirtyi Inariin
Lapin tulvat ovat monin paikoin laskeneet ja tulvien painopiste on siirtynyt pohjoisimpaan Lappiin.
Lainaanrannan pyörätie Rovaniemellä päättyi vielä torstaina Ounasjoen veteen, vaikka tulva jo laskussa olikin. Kuva: Ilpo KiuruKittilässä Ounasjoen vedenkorkeus on edelleen vahinkorajan tuntumassa, mutta Tulvakeskuksen mukaan kääntymässä laskuun. Rovaniemellä tulva on jo laskenut vahinkorajan alapuolelle.
Pohjois-Pohjanmaalla Iijoen Jongunjärvellä tulvahuippu saavutettiin perjantaina ja järvi on jo kääntynyt laskuun. Myös Pudasjärvi on laskussa. Kuusamon seudulla kesäkuun alkupuolen tulvahuipun ennustetaan jäävän mittaushistorian maksimia pienemmäksi.
Ivalojoella sateet ja lumen sulaminen nostivat voimakkaasti virtaamia tiistaina ja keskiviikkona. Nyt virtaamat ovat kääntyneet jo laskuun, mutta Inarin kirkonkylällä Juutua virtaa nyt erittäin voimakkaasti.
Juutuan tulva on Metsähallituksen mukaan aiheuttanut vaaraa Jäniskosken riippusillalle. Silta on nyt ehdottomassa käyttökiellossa. Se tarkoittaa myös, ettei Juutuan luontopolkua voi kiertää ympyräreittinä.
Tuntureilla on vielä lunta, mutta sielläkin se sulaa vauhdilla nostaen veden pintaa. Tulvan korkeuteen voivat vaikuttaa myös muutama päivä sitten alkaneet vesisateet.
Tornionjoen tulvahuippua odotetaan vasta ensi viikolle. Tulvan arvioidaan olevan tavanomaista kevättulvaa suurempi.
Tulvakeskus ennustaa joen vedenpinnan jäävän Torniossa korotettujen tulvapenkereiden alapuolelle. Myös Pellossa vahinkorajan ylittyminen on ennusteen mukaan epätodennäköistä.
Myös Muoniossa Tornionjoen vedenkorkeuden on ennustettu nousevan lähelle ennätystä.
Tulvatilanteen helpotettua Lapin pelastuslaitos luopui torstaina tilanteen yleisjohtovastuusta ja palasi normaaliin johtamisvalmiuteen.
Jo torstaina Lapin pelastusjohtaja Markus Aarto kiitteli Twitterissä eri toimijoita yhteistyöstä tulvatorjunnassa.
"Harvoin näistä kiitoksia saa, mutta jos pelastuslaitos oli historiansa parhaiten varautunut tulviin, niin olivat kyllä kunnatkin. Annan siitä täyden tunnustuksen ja esitän nöyrän kiitoksen! Suhteessa veden määrään vahingot jäävät todella minimaalisiksi. Hieno yhteinen ponnistus". Aarto twiittasi!
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
