Sorsastus aloitettiin eilen
Koira on vesilinnustajan korvaamaton apulainen. Koiran käyttö on erittäin suositeltavaa ja usein välttämätöntä sorsastuksessa, muistuttaa Suomen riistakeskus.Vesilintujen metsästys alkoi eilen maanantaina kello 12.00.
Vesilintukannat ovat pääsääntöisesti viimevuotista vahvemmat, sillä tärkeimpien riistasorsien lisääntyminen onnistui kokonaisuudessaan hyvin, tiedottaa Suomen riistakeskus.
Lajintunnistus, lyhyet ampumamatkat ja koira mukaan ovat avaintekijät, joilla sorsajahti onnistuu.
Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että ylivoimaisesti suurin syy lintujen haavoittumiseen on ampuminen ylipitkältä matkalta, kertoo riistakeskus.
Haulikko on lyhyen kantamansa takia tehokas yleensä enintään 30 metrin etäisyydeltä. Haavoittamisia voi välttää harjoittelemalla etäisyyksien arviointia.
Tutkimukset osoittavat myös, että paljon parjattu iltalento eli niin sanottu hämärämetsästys ei olekaan haavoittamisten osalta ongelmallista.
Kun ampumamatkat jäävät valoisan ajan matkoja lyhyemmiksi, myös haavoittamiset vähenevät selvästi.
Hämärämetsästyksessä lajintunnistus on kuitenkin vaikeaa, ja metsästys tulee lopettaa kun lähestyvän linnun lajia ei enää varmasti tunnista. Lajintunnistusta tulee harjoitella ennen sorsastuksen alkua.
Metsähanhen metsästystä on viimevuotiseen tapaan rajoitettu. Sen metsästys alkaa koko maassa vasta syyskuussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

