Puurakentaminen vahvassa kasvussa Venäjällä
Puurakentaminen on kolminkertaistunut Pietarin alueella. Suomelta halutaan Venäjälle energiatehokkaan teknologian osaamista.Pientalojen ja pienkerrostalojen puurakentaminen on Venäjällä vahvassa kasvussa. Puurakentamisen osuus on kolminkertaistunut Pietarin alueella vuoden aikana.
Pääministeri Vladimir Putin on käynnistänyt Oma Koti -nimisen pientalo-ohjelman, jonka tavoitteena on rakentaa puurakenteisia omakotitaloja valtion tuella.
Puurakentamisen lisäämistä perustellaan ympäristö- ja energiasyillä sekä oman raaka-aineen tehokkaammalla jatkojalostuksella. Venäjä haluaa myös uudistaa rakentamissäädöksiään vastaamaan Euroopan Unionin normeja.
Suomelta odotetaan Venäjälle energiatehokkaan rakentamisen teknologian, osaamisen ja koulutuksen vientiä, kerrottiin joulukuun puolivälissä pidetyssä Venäjän kansainvälisessä puurakentamisen konferenssissa Pietarissa.
Vaikka Venäjän rakentamissäädökset estävätkin puukerrostalojen rakentamisen, puun osuus on merkittävässä kasvussa. Erityisesti kasvu koskee pientaloja, hirsitaloja ja matalia kolmikerroksisia kerrostaloja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

