
Italian monimiljonääri tulee Finlandia-ajoon: ”Ori on todella mahtava reissumies”
Finlandia-ajon lähtölista muotoutuu kansainvälisten hevosten osalta hyvää vauhtia. Kolmas kutsuttu tulee Italiasta, ja on maailman tämän hetken kilpailevista hevosista meritoitunein.
Vivid Wise AS ja Matthieu Abrivard viime kevään Elitloppetissa, jossa ori oli kuudes. Kuva: Terhi Piispa-HelistenVivid Wise AS, 10, on kilpailevista ravureista maailmassa tällä hetkellä eniten palkintorahoja kerännyt 3 645 158 euron ansioillaan. Ori meni ennätyksensä 08,6 viime kisassaan Nizzan Criterium de Vitessessä.
Elitloppetissa ori on parhaimmillaan ollut ”vain” kakkonen 2021, mutta muu ura on ollut juhlaa. Vivid on vienyt enemmän niin sanottuja group I -lähtöjä, kuin mikään muu ravuri, yhteensä 21 kisaa.
Kymmenvuotiaanakin Vivid Wise AS on edelleen maailman kovimpia. Viimeisin group I -voitto on joulukuun kahdeksannelta päivältä Firenzen Premio Duomosta. Prix d’Ameriquessa tammikuussa Alessandro Gocciadoron valmennettava jäi pussiin. Helmikuun Prix de Francessa juoksu meni aivan liian raskaaksi, ja ori oli lopulta kuudes. Maaliskuun Criterium de Vitessessä Cagnes Sur Merissä juoksusta tuli myös vaikea, kun tallikaveri Vernissage Grif veti keulassa kovempaa, kuin yksikään ravuri Euroopassa ennen sitä, 08,1. Vividin sijoitus oli viides ja tulos 08,6 oriin uusi ennätys.
Antonio Somma on Vivid Wise AS:n ja monen muun huippuhevosen omistaja sekä kaikkien Gio-hevosten kasvattaja. Kuva: Ville ToivonenVivid Wise AS saattaa ehtiä voittaa vielä yhden group I -kisan ennen Vermoa, sillä oriin kalenteriin on seuraavaksi merkitty huhtikuun seitsemännen päivän Torinon Gran Premio Costa Azzurra 1 600 metrin matkalla. Viime vuonna Vivid Wise AS liitti meriitteihinsä muun muassa Yonkers Internationalin epävirallisen MM-tittelin New Yorkissa.
”Seuraavaksi ori juoksee tosiaan Torinossa”, kaavailee Vivid Wise AS:n omistavan Scuderia Bivansin taustalla oleva Antonio Somma Vermon tiedotteessa.
”Sitten tullaan tavoittelemaan suurkilpailuja Vermoon ja mahdollisesti muihinkin Pohjoismaihin. Starttirytmistä tulee juuri optimaalinen. Ranskalainen Matthieu Abrivard ohjastaa oritta Vermossa, kuten tavallista. Viihdyimme 2021 Face Time Bourbonin kanssa loistavasti Suomessa, ja on mukava tulla uudestaan.”
Vivid Wise AS:n valmentajan Alessandro Gocciadoron suunnitelmiin kuuluu taas filiaalitalli Pohjoismaissa, kuten edellisinä vuosinakin. Gocciadorolla on nykyään Ruotsin valmentajalisenssikin. Gocciadoron suuri talli sijaitsee Parman lähellä Pohjois-Italiassa.
Alessandro Gocciadoro (oik.) pilailee ja toinen italialainen huippuohjastaja Gabriele Gelormini nauraa. Kuva: Ville Toivonen”Kyllä Ruotsiin tullaan taas isommalla joukkueella varsin todennäköisesti”, Sinead Sernicoli, Gocciadoron vaimo raportoi.
”Vivid Wise AS:lle Pohjoismaiden kiertue sopii, sillä ori on todella mahtava reissumies. Se viihtyy missä vain.”
”Toisin on meidän Euroopan ennätyksen ravanneen Vernissage Grifin kanssa. Se ori on tosi kehno reissaamaan, ja viihtyy ylivoimaisesti parhaiten kotioloissa. Vividin vire on loistava, vaikka tuloksellisesti viime juoksut eivät ole menneet nappiin. Toki 08,6 ilman sisärataa viime kisassa on kova aika. Alessandro oli hirmu pettynyt Prix d’Ameriquessa; siitä oli odotuksia.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








