”Ensimmäinen ehto on hyvä ja lempeä mieli luontokappaleita kohtaan” − sata vuotta vanhat neuvot edelleen ajankohtaisia

Kati Susi pohtii kolumnissaan toista sataa vuotta vanhojen hevosenhoito-oppaiden sanomaa nykypäivän valossa. Kuva: Elina Paavola

Kööpenhaminan kuninkaallisen maatalousyliopiston lehtori Harald Goldschmidt kirjoitti 1800-luvun lopulla opuksen Neuvoja työhevosen hoidossa. Vuonna 1890 se ilmestyi suomeksi toimitettuna.

Hieman myöhemmin, 1914, ilmestyi suomalainen ja enemmän kotimaisiin oloihin suunnattu kirjanen Eläinystävällisiä neuvoja työhevosen hoidossa. Sen laati everstiluutnantti, Suomen eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Torsten Forstén. Oppaasta otettiin useita painoksia vuoteen 1935 asti.

Pieni historiatrippi osoittaa, että keskustelunaiheet hevosten hyvinvoinnista ovat ytimeltään edelleen samoja kuin yli 130 tai 110 vuotta sitten. Ajatella.

”Ensimmäinen ehto on hyvä ja lempeä mieli luontokappaleita kohtaan. Mitä hevosen käyttämiseen tulee, on mitä tärkeintä, että hoitaja taitaa hyvästi käsitellä hevosia”, kirjoittaa Goldschmidt työhevosen kohtelun perustasta.

Forstén puolestaan ilmaisee saman asian näin: ”Jokaisen hevosen omistajan kuin hoitajankin tulee pitää hevosestaan ja säästää sitä niin paljon kuin mahdollista tarpeettomilta vaivoilta ja kärsimyksiltä. Ainoastaan huolellisesti hoidettu ja järkiperäisesti ruokittu hevonen on terve ja työkykyinen.”

Autottomana aikana hevosella oli tärkeä rooli ihmisten ja tavaran kuljettajana. Nykyajan työhevosia ovat kilpa- ja ratsastuskouluhevoset, jotka enimmältään ovat osaavien ammattilaisten käsissä. Jos ammattilainen rehellisesti pitää hevosistaan, tuntee empatiaa niitä kohtaan ja käsittelee niitä väkivallattoman osaavasti, ei synny perusteltuja kohuja.

Torsten Forsténin työhevosen hoito-oppaasta otettiin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä useita painoksia. Kuva: Kati Susi

Verrattuna Goldschmidtin ja suomalaisen eläinsuojelun esitaistelija Forsténin kirjoitusten syntyaikaan on työhevosten ruokinnan ja terveydenhoidon laiminlyönti nykyään harvinaista ammattilaispiireissä. Kohuja syntyy silloin, kun ahneus, resurssipula, uupumus tai kiukku valtaavat ihmisen, joka on vastuussa hevosten elämästä.

Se kuuluisa ”somekansa” pitää huolen, että kohuja tulee myös asiattomasti. Viiden sekunnin videovälähdyksillä pystytään järkyttämään, vaikka kysymys olisi esimerkiksi tasapainon menetyksestä tai lumen katolta putoamista seuranneesta pelkoreaktiosta. Lähdekritiikki ja taustojen selvittäminen tukehtuvat somealustoilla välittömän paheksunnan ja oman erinomaisuuden esiintuomisen hyökyaaltoon.

”Pääasia on se, että hoitoa saatetaan sille kannalle, että elukka tuntee voivansa hyvin. Hevonenkin on luontokappale, jolla on tunteensa ja tarpeensa, joita täytyy tyydyttää, jos on mieli saada se menestymään”, kirjoitti Goldschmidt.

Hevosen esittäminen ajattelevana ja tuntevana yksilönä oli peräti edistyksellistä 1800-lukulaiselle. Tutkimuksia asiasta on sittemmin tehty ja tehdään runsaasti.

Goldschmidt korosti, että ihminen on järkensä avulla taivuttanut eläimiä tahtonsa alle. Tämä on tärkeä asia pitää mielessä tänäkin päivänä. Hyvin koulutettu ja taiten käsitelty hevonen tekee ihmisen kanssa upeita asioita, niin kisakentillä kuin alkeisratsuna. Sen ei olisi pakko, ja tästä syystä hevonen ansaitsee jokaisen sen kanssa toimivan ihmisen kunnioituksen, rakkauden ja ihailun.

Tämän asian Goldschmidt sanoitti 134 vuotta sitten seuraavasti: ”Pitäkäämme aina mielessä, että meissä ei voi olla oikeaa rakkautta lähimmäisiämme kohtaan, jollei se ole vain sen rakkauden osa, joka meissä on kaikkia eläviä olentoja kohtaan.”

Tulevien hevosammattilaisten koulutuksessa ja hevosharrastajien opettamisessa on kaiken muun tiedon lisäksi äärettömän tärkeää korostaa juuri näitä vanhoja, mutta ei vanhentuneita totuuksia. Opetussuunnitelmien terästämistä tähän suuntaan on toivottavasti jo menossa oppilaitoksissa ja ratsastuskouluissa.

Maailma muutetaan ihminen kerrallaan. Hevosalan kestävyys ja vastuullisuus rakentuvan alan ammattilaisten arjen työllä. On tärkeää uskoa omaan intuitioonsa ja jakaa hevososaamistaan luovilla, koskettavilla tavoilla. Hevonen on tässä työssä yksi maailman parhaista työkavereista, sillä se on ihmisen peili kaikessa.

”Hevosta kohdeltakoon alati ystävällisesti. Raaka ja julma kohtelu olkoon menneiden aikojen ikäviin muistoihin häipynyt”, toivoi Forstén vuonna 1914 opaskirjasessaan ja tätä varmasti vilpittömästi haluaa jokainen ajatteleva ja tunteva hevosihminen tänäänkin.

Kirjoittaja on pälkäneläinen vapaa toimittaja, Maaseudun Tulevaisuuden avustaja ja askellajiratsastustallin pitäjä