On aika tarttua tuubiin ja talikkoon
Mikä taas olikaan oikea aika syksyiselle loishäädölle, pohtii juuri nyt moni hevosenomistaja. Kokolailla just nyt, kirjoittaa Kati Susi kolumnissaan.Kuutisen vuotta sitten muuttuneiden hevosten loishäätösuositusten mukaan laidunkauden jälkeinen syysmadotus pitää antaa ennen pysyvän talven tuloa. Termisen talven alkaessa hevosen sisäloiset vetäytyvät talvilepoon, eikä suun kautta annettu lääke ole enää silloin tehokas.
Tutkimusten myötä tullut esille, että syysmadotuksen ajankohtaa on aikaistettava perinteisestä. Oikea aika on laidunkauden loppumisen ja paukkupakkasten välinen syksy. Siinä samalla kannattaa siivota isoista ulkoilualueilta muutkin osat kuin ruokintapaikat, jotta hevosilla olisi loishäädön jälkeen ”matovapaata” aikaa mahdollisimman pitkään. Lannasta siivotut tarhat varmistavat, ettei ympäristöstä heti ole mahdollista saada uutta loistartuntaa.
Hevosten loiset ovat koko maailmassa tulleet vastustuskykyisemmiksi loislääkkeille. Koskaan ei voi tietää, milloin loisten saama vastustuskykyarpa oman tallin kohdalle lankeaa. Siksi vastuullinen loislääkkeiden käyttö sisältää lanta-analyysit ja heisimatojen toteamiseksi sylkinäytteet mieluusti ennen ja ehdottomasti pari viikkoa jälkeen madotuksen.
Jos näytteet ovat kunnossa, eli loisia alle ”madotusrajan”, jätetään madottamatta ne hevoset, joiden matosaldo on riittävän pieni – ja jälkikäteen otetuista näytteistä näkee, pureeko loislääke. Kuulostaa työläältä ja maksaakin. Mutta on ainut asiallinen tapa toimia, jotteivät matoset saa ylivaltaa.
Jokaisella hevosella on aina jonkin verran sisäloisia, eikä niistä ole tarkoitus yrittääkään päästä kokonaan eroon. Loisenkaan agendalla ei ole tappaa isäntäänsä, sillä silloin siltä häviäisivät mukavat lämpimät sisätilat omalta elämältä ja lisääntymiseltä.
Tähän väliin pääsee hevosenomistaja iskemään loislääkkeen voimalla ja oikealla tallinhoitotaktiikalla. Yltiöpäinen siivoaminen on varmasti tyydyttävää siivousta rakastaville, mutta laiskemmat talikonheiluttajat saavat tuntea hyvää omatuntoa, jos viitsivät siivota tarhat viikon välein. Se riittää loisten elämänkierron katkaisemiseen, kertoo tutkimus.
Mikäli hevosen lantanäytteessä toistuvasti vilisee loisia, on järkevää kääntyä eläinlääkärin puoleen ja pyytää häntä laatimaan lääkitsemissuunnitelma. Loisten joukkoreivit hevosen sisällä eivät sen hyvinvointia ja suorituskykyä taatusti lisää.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja pälkäneläisen hevostilan emäntä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




