Ruotsissa ja Norjassa hevostutkimukseen 1,7 miljoonaa euroa yhdeltä säätiöltä
Stiftelsen Hästforskning -säätiö on jakanut tälle vuodelle ruotsalaisille ja norjalaisille hevostutkijoille rahoitusta yhteensä 20 tutkimushankkeeseen.
Ruotsissa ja Norjassa säätiö Stiftelsen Hästforskring on jakanut yli 12 miljoonan Ruotsin kruunun ja liki seitsemän miljoonan Norjan kruunun edestä tutkimusrahaa yhteensä 20 hevostutkimusprojektille täksi vuodeksi. Kuvituskuva suomalaisesta polttiaisallergiatutkimuksesta. Kuva: Kati SusiRuotsalaisen ja norjalaisen hevos- ja maatalousalan yritysten ja yhteisöjen rahoittama hevostutkimussäätiö rahoittaa tänä vuonna 12 uutta ja kahdeksaa jatkavaa hevostutkimushanketta.
Vuonna 2004 perustettu säätiö jakaa vuosittain noin 20 miljoonan kruunun edestä hankerahoja. Säätiö tukee sekä eläinlääketieteellistä että yhteiskunnallista tutkimusta, joka edistää ja parantaa hevosalan profiilia ja lisää hyvinvointia alalla.
”Tänä vuonna rahoitettavat hankkeet edustavat erittäin relevantteja aihealueita hevosalan yhteiskunnallisen arvon vahvistamiseksi kolmesta eri näkökulmasta; hevosalan turvallinen työympäristö, talliympäristössä kehitettyjen taitojen arvo ja ratsastajan sekä hevosen välisen kommunikaation parantaminen. Kaikkia näitä projekteja on erittäin jännittävää seurata”, sanoo Stiftelsen Hästforskningin tiedotteessa säätiön tutkimussihteeri Lina Bengtsson.
Hankerahoitusta saaneissa uusissa tutkimuksissa yhdessä keskitytään etsimään terveiden, suorituskykyisten urheiluhevosten optimaalisia ominaisuuksia, toisessa kartoitetaan ruotsalaisten ja norjalaisten hevosten vakavan EHV1-virusinfektion esiintyvyyttä ja riskitekijöitä. Kolmannessa luodaan tieteellinen, objektiivinen malli hevosen liikkeen tulkinnalle juoksutuksessa ja neljännessä kehitetään uutta bioteknologiaan perustuvaa hoitoa hevosten hitaasti ja vaikeasti paraneville haavoille.
Myös esimerkiksi hevosalan seksuaalisen häirinnän ennaltaehkäisyn, hevosalan taitojen kehittämisen ja ratsastajien paremman fyysisen suorituskyvyn edistämiseen on myönnetty tutkimusrahoitusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





