
”Jo ensi kohtaamisella hevosen kanssa asiakkaan olemus voi muuttua” – Mira Huhta toteaa kuntouttavan hevostoiminnan olevan yhteiskunnalle taloudellista ja vaikuttavaa
”Tallille saattaa laahustaa väsähtänyt ja myrtsi teini, muttei siinä kauaa hevosen kanssa touhutessa mene, kun rooli unohtuu ja pinnalle nousee ilo”, toteaa kuntouttavaa sosiaalipedagogista hevostoimintaa Vaasassa tekevä yrittäjä Mira Huhta.
”Jos yhteiskunnassa käytettäisiin voimavaroja ennaltaehkäisyyn matalan kynnyksen palveluissa, voitaisiin säästää merkittävästi kalliimmista palveluista”, sanoo hevosavusteista kuntoutustyötä tekevä Mira Huhta. Kuva: Kreeta Kerkkanen”Minulla oli pitkään haave ja ajatus, että olisi ihana hyödyntää hevosia työssäni, sillä olen itse aikanaan saanut hevosilta niin paljon”, Mira Huhta sanoo.
Koulumaailmassa kuraattorina työskennellyt sosionomi Mira Huhta perusti yrityksensä Hevostoiminta Laukki Oy:n yhdeksän vuotta sitten. Ikänsä hevosten kanssa toiminut Huhta on kouluttautunut sosiaalipedagogiseksi hevostoimintaohjaajaksi ja nepsyvalmentajaksi auttamaan asiakkaitaan neuropsykiatrisen kirjon ongelmissa. Jo koulumaailmassa työskennellessään hän käytti toisinaan hevosia apuna työssään teinien kanssa.
Hän kertoo, että hevosilla ja talliympäristöllä on suuri vaikutus suhteen luomisessa ohjattaviin asiakkaisiin. Tämä näkyi jo hevostoiminnan ensikokeiluissa ammattiopiston kuraattoriaikana.
”Tallilla oma rooli asiakkaan kanssa muotoutui aivan erilaiseksi kuin istuminen kuraattorin työhuoneessa. Kuraattori likaisissa vaatteissa lantaa lappaamassa ja juttelemassa teki tilanteista luontevan ja nuorilla oli hauskaa.”
Laukki on rekisteröity sosiaalipalveluyritys, jonka asiakkaat tulevat hyvinvointialueen maksusitoumuksella. Toiminta tapahtuu Nora Brandtin ja Ville Klemetsin Stall Långvikin tiloissa ja heidän opetushevosillaan Mustasaaressa Vaasan kupeessa.
”Jollain tasolla päättäjiä joutuu yhä vakuuttamaan hevosavusteisuuden hyödyistä.”
Hevosten vahva kuntouttava vaikutus on arjen pieniä ihmeitä Mira Huhdan työssä.
”Ihan uskomatonta, miten yhdellä kerralla, jo ensi kohtaamisella hevosen kanssa, saattaa asiakkaan koko olemus muuttua. Se ihminen, joka tulee tallille, voi olla aivan erilainen pois lähtiessään.”
Nuorille suunnattu Kansaneläkelaitoksen ammatillinen kuntoutus, Nuottivalmennus, on Huhdan mukaan ”ihan mahtava palvelu”.
”Nuottivalmennus on intensiivinen 5−10 kuukauden jakso, jonka aikana syrjäytymisvaarassa oleva nuori valmentajansa tuella kiinnittyy kouluun tai työelämään.”
Mutta onko maksusitoumuksen saaminen hevosavusteisiin kuntoutuspalveluihin kovin helppoa?
”Jollain tasolla päättäjiä joutuu yhä vakuuttamaan hevosavusteisuuden hyödyistä. Meidän toimintaamme tuntevien sosiaalityöntekijöiden kanssa on helppoa asioida. Mitä korkeammalle portaalle mennään, vaikuttaa siltä, että hyödyt eivät ole niin hyvin tiedossa.”
Hevonen rauhoittaa ja sen kanssa toimiessa ja tallilla oppii taitoja, joita pystyy hyödyntämään muussakin elämässä. Kuvituskuva. Kuva: Kreeta KerkkanenVuosien aikana on käynyt selväksi, että hevospalvelujakson käyminen voi muuttaa asiakkaan elämän suunnan. Huhta toteaa, että kymmenen kerran hevostoiminnalla saa tuskin muutaman laitosvuorokauden kustannukset maksettua.
”Jos yhteiskunnassa käytettäisiin voimavaroja ennaltaehkäisyyn matalan kynnyksen palveluissa, saataisiin säästöä merkittävästi kalliimmista palveluista.”
Sosiaalipalveluyrittäjä toteaa, että vaikka hyvinvointialueet ovat nykytilanteessa tiukilla, on kuntouttava ostopalvelu yhteiskunnalle sekä taloudellista että vaikuttavaa. Päivät tallilla hevosen terapeuttisessa seurassa, kuulluksi tuleminen ja tallitouhujen kautta parantuva oma toiminnanohjaus tuovat Huhdan mukaan selkeää säästöä yhteiskunnalle.
”Meillä käy asiakkaita, joille keskusteluterapiat tai mikään muu tapa ei ole toiminut. Hevosavusteisuus on erinomainen vaihtoehto, jos ihminen ei pysty tai halua ilmaista itseään keskustelemalla.”
Miksi hevonen on kuntouksessa arvokas työntekijä?
”Hevosen kanssa on pakko keskittyä ja rauhoittua. Hevosen kanssa toimiessa ja tallilla oppii taitoja, joita pystyy käyttämään muussakin elämässä. Ihan parhaita ovat esimerkiksi palautteet, joissa nuori kertoo, että hevosen kanssa harjoitellusta rauhoittumisesta ja ahdistuksen hallinnasta oli apua koulussa vaikeassa tilanteessa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







