Ratsastamassa ylisuorittaja, kuurosokea tai paniikkihäiriöinen? − tärkeintä on opettajan halu ymmärtää

Ratsastusradan tiet voi merkitä perinteisten kirjainten lisäksi eläinhahmoilla. Kuva: Heidi Mattila

Pararatsastuksenohjaaja Heidi Mattilan kirja ”Soveltuva ratsastus - Erityistä tukea tarvitsevien ratsastus” julkaistiin maaliskuun alussa omakustannusyhtiön Books on Demandin kautta. Se on saatavina painettuna ja e-kirjana.

Helppolukuiseen kirjaan on koottu tietoa melkein 50:stä eri asiakasryhmästä, joilla on jokin fyysinen, psyykkinen tai sosiaalinen rajoite vaikeuttamassa ratsastusharrastusta. Kirjassa käsitellään esimerkiksi hevosen valintaa, asiakkaan kohtaamista, sopivaa ympäristöä, avustajien kanssa toimimista, vaihtoehtoista kommunikaatiota ja apuvälineitä.

Soveltava ratsastus on hevosen kanssa tapahtuvaa pääasiassa ratsastusta sisältävää toimintaa, joka sijoittuu ratsastusterapian ja ratsastuskoulujen väliselle toiminta-alueelle. Mitä vaikeavammaisempi asiakas, sitä lähempänä ratsastusterapian puolta ollaan, mitä toimintakykyisempi asiakas, sitä enemmän ollaan ratsastuskoulun puolella.

Mattila korostaa, että työssä hevosen hyvinvoinnin tulee olla numero yksi, sillä ilman mielellään toimintaan lähtevää hevosta työtä ei voi tehdä.

Osa ratsastustalleista on erikoistunut soveltuvaan ratsastukseen, mutta kaikissa ratsastuskouluissa käy henkilöitä, joiden kohdalla olisi hyödyksi, että opettajalla olisi käytössään soveltuvan ratsastuksen keinoja. Mattila toteaa, että parantamisen varaa on, ja hän toivoo, että asiaan kiinnitettäisiin huomiota myös alan koulutuksessa.

”Väitän, että kukaan ratsastusta opettava ei voi olla kohtaamatta erityistä tukea tarvitsevaa ratsastajaa. Oma mielipiteeni on myös se, että joka ikinen ratsastuksenopettaja ja master osaa ja pystyy ohjaamaan soveltavaa ratsastajaa, jos häneltä löytyy oma intressi siihen sekä kyky kuunnella, mitä asiakas kertoo”, Mattila sanoo

Jos ratsastajalla on merkittäviä fyysisiä tai psyykkisiä rajoitteita, hän usein valitsee asiaan erikoistuneen opettajan. Tavallisissa kouluissa käy esimerkiksi lievästi kehitysvammaisia, masentuneita, ylisuorittajia tai paniikki-, ADHD- tai hahmotushäiriön omaavia asiakkaita.

Mattila toteaa, että monet integroituvat yleensä hyvin ratsastusryhmiin, mutta usein opettaja ei tunnista heidän ongelmiaan, ja monia ongelmia ratsastaja saattaa yrittää piilottaakin.

Mattila painottaa, että haasteet olisi hyvä tunnistaa, jotta opettaja ei vaatisi ratsastajalta vääriä asioita, vaan osaisi lisätä ratsastajan sisäistä motivaatiota ja uskoa kykyihinsä.

Opettajien tulisi tiedostaa esimerkiksi, että ratsastustunnin ryhmäpaine ja opettajan luoma paine voivat vaikuttaa merkittävästi osaan ratsastajista.

Huomioon otettava ryhmä ovat esimerkiksi ylisuorittavat, syömishäiriöiset tytöt. Opettaja on usein nuoren esikuva, jonka vastuulla on tukea nuoren tervettä kehokuvaa.

Ratsastajan diagnoosit ja tuen tarpeet eivät kuulu muille ryhmäläisille, mikäli hän ei itse halua avoimesti niitä tuoda esiin.

Väriohjat auttavat pitämään ohjat saman mittaisina. Kuva: Heidi Mattila

Mattilan kokemusten mukaan kaikenlaiset erityisryhmät hyötyvät ratsastuksesta, mutta aina sitä ei ole mahdollista järjestää, esimerkiksi reilun ylipainon ja puuttuvan lihasjäntevyyden takia. Tällöinkin on mahdollista löytää muita tapoja toimia hevosten kanssa.

Hän korostaa, että opettajalla tulisi olla kyky osata potkaista ratsastajaa hellästi takapuolelle silloin, kun hän sitä tarvitsee ja toisaalta nähdä, koska ratsastaja on omalla ylärajallaan.

”Mikään ei nosta ratsastajan itsetuntoa enemmän kuin se, että hän pystyy johonkin, johon ei uskonut pystyvänsä”, Mattila sanoo.

Tästä hänellä on omakohtaista kokemusta myös asiakkaan roolissa, kun hän kävi ratsastuskoulussa masennuskuntoutujana ja MS-diagnoosin saaneena.

”Uskoin vakaasti esteratsastuksen olleen taaksejäänyttä elämää, mutta taitava opettaja näytti minulle, että pystyn yhä − vaikka aivoni toisin viestivätkin. Tosin maltillisilla estekorkeuksilla ja opetusmestarin kanssa, mutta kuitenkin. Kaikki lasketaan, eikö?” hän miettii.

Osaamista on muodostaa selkeä kuva ratsastajan taidoista, tavoitteista ja kyvystä oppia. Osa nauttii hevosen selässä olemisesta, mutta ei koskaan halua tai pysty opettelemaan vaikkapa laukkaa tai pohkeenväistöä. Keventämisen oppimiseen voi mennä puoli vuotta.

”Soveltavalle ratsastajalle yksilöllisyyden huomiointi on äärimmäisen tärkeätä. Mihin hän pystyy, mitä hän haluaa, mikä tukee häntä parhaiten?” Mattila neuvoo miettimään.

Lenkkiohjat auttavat, jos ratsastajan on vaikea pitää käsissään tavallista ratsastusohjaa. Kuva: Heidi Mattila

Kun hän itse toimi soveltuvaa ratsastusta tarjoavana yrittäjänä, hänen sydäntään lähinnä olivat erityisesti mielenterveyskuntoutujat.

”Pöyristyn aina, kun kuulen mielenterveysasiakkaan rajattavan ulos palvelun piiristä. Ymmärrän, että voi olla vaikea kohdata esim. skitsofreniaa sairastava tai päihdekuntoutuja, ja jos asia ahdistaa palveluntuottajaa itseään, on syytä olla tarjoamatta palveluaan juuri heille. Kannattaa kuitenkin muistaa, että monesti haastavien asiakkaiden kanssa saapuu heidän omaohjaajansa tai muu tukija”, Mattila sanoo.

Hän on vakuuttunut, että eläimistä juuri hevosella on vahva kyky auttaa ihmistä.

”Hevosen koon vaikutus menee muuten enemmänkin psyykkiselle puolelle, mutta se vaikuttaa myös niin, että sillä voi ratsastaa. Hevosen selässä hyötyy samoista elementeistä kuin mitä ratsastusterapiassa hyödynnetään”, hän sanoo.

”Tärkeimpänä ratsastaminen parantaa ja ylläpitää liikunta- ja toimintakykyä. Se myös kasvattaa tai vähintään ylläpitää kuntoa ja monesti motivoi ratsastajaa omatoimiseen kehonhuoltoon ratsastustuntien ohella. Tasapaino ja koordinaatiokyky paranevat. Ilman satulaa ratsastaessa saa hevosen lämpöhyödyn käyttöönsä ja pystyy paremmin hyödyntämään hevosen liikkumista. Aistitoiminnot ja pintatunto aktivoituvat, lämpö venyttää ja rentouttaa lihaksia motoriset taidot hioutuvat”, Mattila luettelee.

”Psyykkisesti ison, omatahtoisen eläimen kanssa toimiminen vahvistaa itsetuntoa ja omanarvontuntoa, lisää uskoa itseensä ja vahvistaa oman toimijuuden tunnetta. Se opettaa sanallista ja sanatonta kommunikoimista ja vuorovaikutusta, joka voidaan siirtää ihmisten kanssa toimimiseen. Myös yhteistyötaidot kehittyvät”, hän lisää.

Yhteistyö ja halu siihen on juju myös opettajan ja ratsastajan välillä.

”Mielestäni opettajan kaksi tärkeintä ominaisuutta ovat kyky kuunnella, mitä ratsastaja kertoo ja kyky havainnoida omin silmin. Lisäksi tietenkin oman asenteen täytyy olla hyvä. Opettajalla pitää olla rehellinen ja vilpitön halu opettaa ja etsiä vaihtoehtoisia tapoja toimia oppilaansa kanssa”, Heidi Mattila neuvoo.

Mattila vastasi toimittajan kysymyksiin sähköpostilla.