IL: Näillä alueilla olevat peltipoliisit välkkyvät eniten
Yksi paikkakunta erottuu yli muiden.Suomen kymmenestä eniten kuvia ottavasta liikenneturvallisuuskamerasta peräti viisi löytyy Helsingistä, kertoo Iltalehti.
Iltalehti on pyytänyt tietonsa Poliisihallitukselta, joka puolustaa myös helsinkiläisten mainetta tienkäyttäjinä. Komisario Kaisa Sedig nimittäin toteaa, että Helsingissä on muuta maata enemmän liikennettä, siksi myös ylinopeustapauksia on enemmän.
Kamerat ovat usein sijoitettuna sisääntuloväylille sekä koulujen ja asuinalueiden lähettyville. Helsingin räpsyvimmät kamerat ovat Malmilla, Oulunkylässä, Munkkiniemessä, Mäkelänkadulla ja Meilahdessa.
Viisi muuta kovassa käytössä olevaa kameraa löytyvät Tampereelta, Raaseporista, Ylöjärveltä sekä nelostienvarrelta Jyväskylästä ja Hartolasta.
Sedig toteaa tyhjienkin kameratolppien loukkaantumisia ja onnettomuuksia ennaltaehkäisevän vaikutuksen olevan hyvä. Poliisihallitus on kertonut tiukentaneensa linjaustaan ylinopeuksista, ja Sedig vahvistaa, että pienintäkään ylinopeutta ei enää hyväksytä.
Iltalehti: Suomen ahkerimmat peltipoliisit on nyt julkistettu – Osuuko sinun reitillesi?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






