Ajoitko yli 20 km/h ylinopeutta tutkaan? Näin vältyt maksamasta liikaa sakkoa
Poliisin sakkolaskurista voi saada nopeasti tietoonsa päiväsakon suuruusluokan.
Poliisin nopeusvalvonta perustui kuvan ottamisen aikoihin vuonna 2009 paljolti pistoolitutkaan. Nyt valvonta on siirtynyt laajalti liikenteessä kulkeviin tai pysäköityihin poliisin autoihin. Kuva: Markku VuorikariMT julkaisee kesällä uudelleen viime kesän luetuimpia juttujaan. Tämä on yksi niistä.
Lomamatkalla vieras tieosuus puuston luomine varjoineen ja jyrkkine mäkineen voi tehdä autoilijalle tepposet, vaikka pyrkisikin seuraamaan nopeusrajoituksia.
Kiinteä liikennevirhemaksu (ent. rikesakko) määrätään, jos ylinopeus on ilman muita rikkeitä enintään 20 km/h. Tällöin virhemaksun määräksi tulee yleensä 200 euroa.
Poliisi kirjoittaa yli 20 km/h ylinopeudesta sakkomääräyksen, jonka euromäärä perustuu verottajalta saatuun ansiotuloon.
Sakkojen suuruusluokan saa nopeasti selville poliisin sivustolta löytyvästä sakkolaskurista. Näin voi varmistua siitä, ettei joudu maksamaan ylinopeudestaan liikaa.
Sakkolaskuriin kirjataan kolme tietoa: kuukauden käteen jäävä nettotulo, elatuksien määrä ja päiväsakkojen lukumäärä.
Laskuri kertoo tiedot summasta, joka vastaa varsin tarkasti kuukausittaisiin nettotuloihin perustuvan sakon euromäärää, vahvistaa poliisi MT:lle.
Lomaraha voi nostaa maksettavaksi määrätyn sakon euromäärän palkasta riippuen sadoilla euroilla.
Nettotuloihin lasketaan ansio- ja pääomatulot, joista on vähennetty verot ja muut maksut. Päiväsakko lasketaan ensisijaisesti sakotettavan viimeisimmistä verotiedoista.
Sakkomääräykseen kannattaa hakea muutosta ohjeiden mukaisesti, jos sakkomääräyksen summa ja sakkolaskurista saatu euromäärä poikkeavat selvästi toisistaan.
Esimerkki liian suuresta sakkomaksusta voi olla kesäkuussa saatu sakko, jos se perustuu lomarahan sisältävään palkkasummaan.
Lomaraha voi nostaa maksettavaksi määrätyn sakon euromäärän palkasta riippuen sadoilla euroilla.
Eräässä tapauksessa kesäkuussa määrätty alunperin yli 1200 euron sakko aleni käräjäoikeudessa lopulta noin 700 euroon. Samassa kuussa palkkasummaan oli lisätty lomaraha.
Saadakseen muutoksen sakkosummaansa sakotetun on selvitettävä oikeudelle yksityiskohtaisesti edellisen verovuoden palkka- ja pääomatulot sekä niistä tehtävät vähennykset.
Näin voi välttyä kokonaan maksamasta alkuperäistä jättisakkoa, kunnes lopullinen nettokuukausiansioon perustuva summa on määritetty maksuun. Käsittely voi kestää kuukausia.
Päiväsakon alin euromäärä on vähintään 6 euroa.
Mitatun nopeuden ylittäessä 20 kilometriä tunnissa, kiireistä kuljettajaa rangaistaan päiväsakoilla.
Poliisin sakotusohjeen mukaan 21–38 km/h ylinopeudesta saa normaalisti poliisin sakkomääräyksellä enintään 20 päiväsakkoa.
Päiväsakon rahamäärä määräytyy vähentämällä nettokuukausituloista peruskulutusvähennys 255 euroa ja jakamalla saatu erotus luvulla 60.
Päiväsakon alin euromäärä on vähintään 6 euroa. Ylinopeussakon minimisumma on mopoilijalle 100 euroa ja muulle moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajalle 200 euroa.
Juttua on muokattu klo 14:06: Tie- ja vesiliikenteessä tehdyistä rikkomuksista ei enää määrätä rikesakkoja, vaan seuraamus on nimeltään liikennevirhemaksu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







