
Yllättävä tutkimustulos: Juustot voivat olla hyväksi terveydelle
Juustot ovat jogurttien tapaan hapatettuja tuotteita. Tämän vuoksi niissä piilee myös suolistolle tärkeitä ominaisuuksia.Juustot ovat läpi vuosisatojen tarjonneet meille paketin arvokkaita ravinteita. Kymmenen maitolitran ainesosat tiivistyvät noin kiloksi juustoa, josta saamme rasvojen ja proteiinien lisäksi runsaasti kalkkia, sinkkiä, fosforia ja vitamiineja.
Kun juusto on jugurttien tapaan fermentoitu eli hapatettu tuote, sisältää se myös mikrobeja. Juuston yhteydessä fermentaation sijasta puhutaan tosin kypsyttämisestä. Juustojen ravinteita ja niiden merkitystä terveydelle on paljon tutkittu, mutta niiden mikrobien roolia ei niinkään.
Nyt ilmestynyt tutkimus korjaa tätä puutetta. Siinä osoitetaan juustojen mikrobeilla olevan merkitystä suolen ja sitä kautta meidän ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille. Samaan tapaan kuin muillakin käymistuotteilla.
Tutkimus toteutettiin Parman yliopistossa Italiassa sopivasti parmesaanijuuston kotikentällä. Ensin selvitettiin, mitä tapahtuu juustossa oleville bakteereille suolen kaltaisessa ympäristössä. Itse suoleenhan ei pääse, ja siksi käytettiin keinotekoista suolen sisältöä matkivaa koejärjestelyä. Siinä juuston bakteerit kamppailevat elintilasta suolen bakteerien kanssa.
Testattavana oli viisitoista italialaista juustoa, harmi ettei niitä nimetty. Todettiin, että jotkut juuston bakteerit lisääntyivät suoliympäristössä moninkertaisesti ja tuottivat terveydelle hyödyllisiä yhdisteitä. Ne voivat lisäksi vähentää suolessa tauteja aiheuttavia bakteereita ja kohentaa suolen seinämän solujen toimintaa.
Juustojen bakteerien kohtaloa seurattiin myös ihmisillä. Juustoja viikon nauttineiden koehenkilöiden ulosteiden bakteereita analysoitiin. Edellä mainituissa testeissä merkityksellisiä juustojen bakteereita löytyikin näiltä ihmisiltä.
Tekijät toteavat juustojen mikrobien tarjoavan samankaltaisia terveysetuja kuin muutkin fermentoimalla kypsytetyt ruoka-aineet.
Voimme olettaa, että brie, parmesaani, mozzarella, emmental ja vastaavat kypsytetyt juustot tekevät hyvää suolessa mikrobiensa avulla. Muuntaisivatpa mikrobit vielä juuston kovia rasvoja terveellisemmiksi rasvahapoiksi.
Lähde: Applied and Environmental Microbiology
Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








