Koirat ja lapset saavat samoja nimiä – suosituimpia ovat Luna, Kerttu ja Hilla
Koirien ja lasten nimien samankaltaisuus kertoo Helsingin yliopiston professorin Terhi Ainialan mukaan lemmikkien merkityksen kasvusta ja inhimillistämisestä.
Suurten ikäluokkien nimet saattavat nousta pian suosioon koirilla ja sen myötä myös lapsilla. Kuva: Carolina HusuEnnen vanhaan joka kylältä löytyi vähintään yksi Musti-niminen koira ja Murre-niminen kissa. Nykyään kävelylenkillä vastaan tuleva Kerttu voi olla yhtä hyvin vauva tai koira.
Koirien ja lasten viime vuoden suosituimpien nimien listat ovat hämmästyttävän samankaltaisia. Kennelliiton julkaiseman koirien 50 suosituimman kutsumanimen joukosta 15 löytyy myös lasten suosituimpien nimien listoilta.
Erityisesti narttukoirille ja tyttölapsille annetaan samoja nimiä. Koirien kymmenestä suosituimmasta nimestä yli puolet löytyy myös tyttöjen suosikkinimien listalta. Nämä ovat Luna, Kerttu, Hilla, Elli, Hilma ja Frida.
Myös Lumi, Hugo, Oiva, Leo, Helmi, Selma, Isla, Urho ja Alma löytyvät sekä koirien että lasten suosikkinimien joukosta.
Helsingin yliopiston professori Terhi Ainialan mukaan koirien ja lasten nimien samankaltaisuus kertoo lemmikkien merkityksen kasvusta ja inhimillistämisestä.
”Lasten ja koirien nimeämisessä on paljon samoja piirteitä, ja nimet ovat koko ajan lähentyneet toisiaan.”
”Jos nimi on ollut aikanaan hyvin suosittu, se ei välttämättä palaa uudelleen muotiin.”
Nimimuoti kulkee useimpien nimien kohdalla noin 100 vuoden sykleissä. Tämän hetken vanhemmat suosivat lapsillaan omien iso- tai isoisovanhempien nimiä.
”Nimenantaja ei halua antaa nimiä, joita on omalla tai omien vanhempien sukupolvella.”
Lasten suosituimmat nimet näyttävät välillä seuraavan lemmikeille annettuja nimiä. Alkaako koirapuistossa ja sitä myötä myös leikkikentillä kuulua pian suurten sukupolvien nimien, kuten Raimon ja Ritvan, huutelua?
Ainialan mukaan se on mahdollista. Koiria nimetään usein rohkeammin ja vapaammin kuin lapsia. Hän tietää ainakin yhden koiran jo saaneen nimekseen Ritva.
Lapsilla Ritvan kaltaiset, aikansa supersuositut nimet eivät sen sijaan välttämättä nouse enää trendikkäiksi.
”Jos nimi on ollut aikanaan hyvin suosittu, se ei välttämättä palaa uudelleen muotiin.”
Myös nimien äänteelliset ja muodolliset ominaisuudet vaikuttavat suosioon.
”Esimerkiksi Ritva sisältää r- ja tv-äänteet, jotka eivät ole tavallisia nykynimissä”, Ainiala sanoo.
Suosituimmat nimet
Suosituimmat koirien kutsumanimet 2024:
Luna, Kerttu, Sulo, Hertta, Hilla, Elli, Nala, Hilma, Bruno ja Frida
Suosituimmat tyttöjen ensimmäiset suomenkieliset etunimet 2024:
Olivia, Aino, Linnea, Sofia, Isla, Ellen, Lilja, Eevi, Aava ja Helmi
Suosituimmat poikien ensimmäiset suomenkieliset etunimet 2024:
Oliver, Eino, Väinö, Leo, Elias, Onni, Toivo, Oiva, Emil ja Vilho
Lähteet: Kennelliiton Omakoira-mobiilisovellus ja Digi- ja väestötietovirasto
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



