Lonkero taipuu myös jäätelöksi: Kuopiolainen pienpanimo kertoo tuoneensa markkinoille uniikin sorbetin
Alkoholittomat lonkerosorbetit syntyivät pienpanimon ja artesaanijäätelötehtaan yhteistyön tuloksena.
RPS Brewing on lanseerannut tuotteesta neljää eri makua: päärynää, kolaa, greippiä sekä kola-appelsiinia. Kuva: Riku PietikäinenKuopiolainen pienpanimo RPS Brewing kertoo tuoneensa maailman ensimmäiset lonkerosorbetit markkinoille yhdessä artesaanijäätelövalmistaja By Maitolan kanssa.
RPS Brewingin brändijohtaja Janne Seppälä kertoo tiedotteessa, että lonkeroa ei ole aiemmin tuotu tarjolle muussa kuin nestemäisessä muodossa.
”Lonkerosorbetti on syntynyt kunnioituksesta suomalaisten rakastamaa kansallisjuomaa kohtaan”, Seppälä kertoo.
RPS Brewingin lonkerosorbetit ovat alkoholittomia. RPS:n lonkeroiden alkoholiton versio on keitetty siirapiksi, jonka jälkeen By Maitola on jalostanut sen sorbetiksi. Makuja kehitettiin neljää erilaista: greippiä, päärynää, kola-appelsiinia ja banaania.
By Maitola valmistaa artesaanijäätelöitä Suonenjoella.
RPS:n lonkerosorbetti-pikarit ovat vähittäistavarakauppojen ja ravintoloiden tilattavissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



