
Saako Suvivirren laulaa päiväkodin kevätjuhlassa? Opetushallitus täsmensi ohjeitaan
Opetushallituksen ohjeet eivät ota kantaa siihen, kuinka paljon uskonnollisia elementtejä voi olla varhaiskasvatuksen yhteisissä juhlissa.
Suvivirsi voidaan laulaa päiväkodin kevätjuhlassa. Yksittäinen virsi ei tee tilaisuudesta uskonnon harjoittamista. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo HaimiOpetushallitus on julkaissut huhtikuun lopussa päivitetyt ohjeet varhaiskasvatuksen yhteisille juhlille, uskonnollisille tilaisuuksille sekä katsomuskasvatukseen. Vastaavat ohjeet on annettu aiemmin esi- ja perusopetukseen sekä toiselle asteelle.
Kasvatus, koulutus ja osaaminen -päätoiminnon johtaja Jarkko Niiranen kertoo tiedotteessa, että täsmennetyt ohjeet annettiin esimerkiksi siitä syystä, että varhaiskasvatuksen järjestäjät ovat toivoneet yhtenäisiä ohjeita.
Ohjeissa todetaan, että esimerkiksi päiväkodissa voidaan viettää erilaisia juhlia kuten joulujuhla, kevätjuhla ja itsenäisyyspäivän juhla. Ne tarjoavat lapsille mahdollisuuksia tutustua moninaiseen kulttuuriperintöön. Yhteiset juhlat eivät saa olla kuitenkaan uskonnollisia tilaisuuksia, eikä niille järjestetä vaihtoehtoisia tilaisuuksia.
Yhteisiin juhliin voi sisältyä uskontoon viittaavia yksittäisiä elementtejä. Perustuslakivaliokunnan näkemyksen mukaan yksittäisen virren laulaminen koulun juhlassa ei tee tilaisuudesta uskonnon harjoittamista.
Ohjeet eivät ota kantaa siihen, kuinka paljon uskontoon viittaavia elementtejä voi olla vaikkapa päiväkodin vuotuisissa juhlissa. Päätöksen siitä tekee varhaiskasvatuksen järjestäjä tai palveluntuottaja.
Opetushallitus korostaa erityistä harkintaa, jos varhaiskasvatuksen juhlia aiotaan järjestää esimerkiksi kirkossa. Kuvituskuvassa Närpiön kirkko. Kuva: Jaana KankaanpääOpetushallitus korostaa erityistä huolellisuutta, jos varhaiskasvatuksen juhlia aiotaan järjestää uskonnollisissa tiloissa. Juhlien järjestelyissä, kuten juhlapaikan valinnassa, tulee pyrkiä siihen, ettei kukaan joudu jäämään pois juhlasta oman uskontonsa tai vakaumuksensa vuoksi.
Opetushallitus katsoo, että joulukirkkoa ei tule kutsua syyskauden päätösjuhlaksi tai päiväkodin joulujuhlaksi.
Yhteisiin juhliin voi sisältyä uskontoon viittaavia yksittäisiä elementtejä.
Varhaiskasvatuksen järjestäjät ja palveluntuottajat päättävät, järjestetäänkö päiväkodissa uskonnollisia tilaisuuksia ja toimituksia vai ei. Jumalanpalvelukset tai hartaudet pitää aina järjestää erillään muusta varhaiskasvatustoiminnasta.
Opetushallitus korostaa sitä, että huoltajia on tiedotettava riittävän ajoissa ja tarkasti, onko kyse varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksesta, uskonnollisesta tilaisuudesta vai muusta tilaisuudesta.
Huoltajalla tulee olla mahdollisuus ilmoittaa, osallistuuko lapsi uskonnolliseen tai sille vaihtoehtoiseen tilaisuuteen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





