
Luhtiaitan katolla kasvaa ensi kesänä niitty - ”Turvekattoinen rakennus on hiljainen, ei kuulu sateet ja myrskyt”
Kiihtelysvaarassa tehtiin talkoilla museokäyttöön tulevan luhtiaitan katolle niitty, jossa voi pian kasvaa ahomansikkaa tai mesimarjaa.Kiihtelysvaara
Aitta sai viherkaton talkoilla.Eedessä tasolla Ahti Soikkeli, Kimmo Salo ja Petri Karjalainen. Takana Juha Rajaharju ja Hanna Rintala. Kuva: Lari LievonenTurvekatto, viherkatto, elävä katto – harvinaisella kattokaunottarella on monta nimeä.
Kiihtelysvaara-Seuran ja Maaseudun Sivistysliiton MSL:n yhteisissä viherkattotalkoissa satavuotias luhtiaitta sai kruunukseen komean katon.
Seura siirsi kesällä luhtiaitan kotiseutumuseon pihapiiriin. MSL:n Yhteinen ympäristö – elinvoimaa ympäristöstä -hanke tarjoutui aitan viherkattotalkoiden vetäjäksi. Kaksipäiväisen kurssin ja talkoiden merkeissä luhtiaitta sai elävän katon ja osallistujat oppia sen tekemisen.
Turvekaton rakentaminen on taito, joka perinteisesti on kulkenut suvussa isältä pojalle. Näin myös kurssin vetäjä, kesälahtelainen Petri Karjalainen on aikoinaan saanut opin.
”Isä rakensi turvekaton, jonka alla asuin 20 vuotta.”
Rakennusalan ammattilaisena Karjalainen on sittemmin itsekin tehnyt turvekattoja. ”Harvakseltaan. Ei edes joka vuosi. Savusaunat ovat yleisin kohde. Turvekattoinen rakennus on hiljainen, ei kuulu sateet ja myrskyt. Kesällä se pitää rakennuksen viileänä.”
Kiihtelysvaara-Seuran luhtiaitan hirsirakenteet kestävät hyvin viherkaton. Kahdeksanmetrisessä rakennuksessa on keskellä väliseinä. Kattorakenteisiin saatiin 9,5 metriä pitkät aluspuut metsästä. Kattojuoksut ovat 175 millin lankkua, 70 sentin välein, ja katto on rakennettu 28-millisestä ponttilaudasta. Kuva: Lari LievonenEnnen työhön ryhtymistä Karjalainen kertaa rakennukseen liittyvät reunaehdot ennen viherkatosta haaveilua.
”Rakennuksessa on oltava vahvat seinät, koska katto painaa todella paljon”, korostaa Karjalainen.
”On ajateltava myös rankkasadetta ja lumikuormaa. Kattorakenteiden on oltava kunnossa ja tarpeeksi vahvaa puuta. On tehtävä tarkat laskelmat katon kantavuudesta.”
Turvekerroksen alle asennetaan huopa ja patolevy, etteivät juuret kasva huovan läpi. Asuinrakennuksessa täytyy käyttää ainakin kaksinkertaista huopaa ja patolevyä turvekerroksen alla.
Viherkatto vaatii räystäille salaojat. Karjalainen suosittelee salaojaputkien kooksi 110 millimetriä.
”Salaojaputken alla keskellä voi olla koroketta, jotta vesi valuu paremmin molempiin suuntiin.” Putkien tiivistykseen Karjalainen suosittelee bitumiliimaa.
”Reilut limitykset ja reilusti liimaa. Vedeneristystyö on tärkeä. Katossa saa olla jyrkkyyttä. Tasainen vuotaa herkemmin.”
Räystäsratkaisuja on erilaisia, mutta räystäsreunalle jätetään 20 senttiä tilaa sepelille. Mullan ja sepelin väliin voi laittaa vielä suodatinkankaan, ettei multa valu sepelin sekaan.
Karjalainen neuvoo ohjamaan vedet räystään päästä alas, muuten julkisivu kastuu räystäästä tippuvasta vedestä. Räystäästä ulos pistävän salaojaputken päähän laitettua kettinkiä pitkin vesi tulee hallitusti alas.
”Sateen jälkeen turvekatolta voi tulla useita päiviä vettä alas.”
Räystäsreunalle jätetään 20 senttiä tilaa sepelille. Mullan ja sepelin väliin voi laittaa vielä suodatinkankaan, ettei multa valu sepelin sekaan. Lisäksi tarvitaan salaojitus. Kuva: Lari LievonenKiihtelysvaarassa talkoolaisten urakkana oli asetella turpeet katolle, jossa pohjatyöt oli jo tehty valmiiksi.
”Tasaisuus ei ole tavoite. Luonto pitää siitä huolen”, muistuttaa Karjalainen.
”Kun turvekaton tekee oikein, ei sitä tarvitse kastella. Turve sitoo itseensä vettä. Vielä kauan sateen jälkeen se on kostea.”
Paksussa turvekerroksessa alkaa kasvaa mäntyä ja koivua. Niitä on käytävä vesomassa muutaman vuoden välein.
Viherkattoja on monenlaisia, mutta vanhasta ahopellosta tehtyä kattoa Karjalainen pitää parhaana.
”Kukansiemenet ja ahomansikat ovat siellä valmiina. Isä keräsi kerran kuusi litraa mansikoita kotitalon katolta. Ohi kulkiessa saattoi haistaa, milloin on katolla mansikat kypsiä.”
Nyt oli aitan katolle saatu turvetta Marita ja Asko Miettisen suonlaidan pellosta, jota ei vuosiin ole viljelty. Kivetön pelto soveltui tarkoitukseen hyvin.
”Katolla voi kasvaa jopa mesimarjaa”, lupailee Marita Miettinen.
Kymmenen sentin vahvuista turvelevyä oli katolle laskettu tarvittavan noin 150 neliötä.
”Niitettiin pellolta kulottunut heinä ja ohjeen mukaan kynnettiin huonosti”, naurahtaa Miettinen saamalleen ohjeelle.
Kun peltoa kyntää traktorilla viiluiksi, on siitä helpompi nostaa paloja.
”Pelto on kynnetty viilut pystyyn. Jos kynnetty kerros on kuivahtanut, se irtoaa helpommin. Lapiolla irrotellaan sopivan kokoisia paloja”, selittää talkoissa vetovastuun kantanut MSL:n kehittämispäällikkö Timo Reko, joka oli mukana myös pellolla turpeen nostossa.
Traktoria tarvittiin nostamaan turvelavoja ja tuomaan ne peräkärryllä muutaman kymmenen kilometriä katonrakennuspaikalle.
Kun turpeet on saatu ylös räystään laidalle, ohjeistaa Karjalainen asettelemaan ensimmäisen turvekerroksen kasvukerros alaspäin ja toisen ylöspäin.
”Vastakkain ne varastoivat kosteutta, mikä parantaa kasvupotentiaalia. Ensimmäinen kerros poljetaan tiiviiksi. Toisessa kerroksessa kasvusto jää ylöspäin. Tavoite on, ettei väliin jää liikaa aukkoja.”
Ensimmäinen kerros ladottiin turvekerroksen kasvukerros alaspäin, toisen kerroksen ylöspäin. Kuva: Lari LievonenTyö sujuu yllättävän nopeasti ja kahden aurinkoisen talkoopäivän päätteeksi katto saa jäädä odottamaan sadetta, joka saattelee elävän katon kasvun alkuun.
Valmista kattoa katsellessaan Kiihtelysvaara-Seuran sihteeri Antti Myller toteaa, että viherkattoprojektissa kiinnostaa erityisesti hiilensidonta. ”Hiili on olennainen osa projektia. Rakennus itsessään toimii hiilivarastona.”
Viherkatot tarjoavat mahdollisuuden hiiltä sitovan alueen lisäämiseen.
”On nykypäivän vastuullisuutta ainakin tiedostaa asia. Rakennus itsessään muistuttaa menneestä ja sillä on esteettinen arvo. Projektilla on myös yhteisöllistä arvoa, se on tuonut yhteen monia toimijoita ja samalla on välitetty vanhoja työmenetelmiä eteenpäin”, Myller sanoo.
Juttu on alun perin ilmestynyt kuukausiliite Kantrin syyskuun numerossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








