
Kunnassa tehtiin harvinainen ratkaisu, joka turvaa pienen kyläkoulun tulevaisuuden
Kyläyhdistys tekee kaikkensa, jotta koulu säilyy. Se esimerkiksi auttoi lapsiperhettä löytämään unelmiensa maatilan Koittilasta.Kangasniemi
Katja ja Tuomas Toivakka lapsineen muuttavat lähiaikoina Koittilan kylälle. Kyläseuran sihteeri Maisa Juntunen, paluumuuttaja Aila Takkinen ja kyläseuran puheenjohtaja Ari Viljakainen ovat paikallisia kyläaktiiveja. Kuva: Petteri KivimäkiKyläkouluja on 2000-luvun kuluessa lakkautettu ennätystahtiin halki maan. Myös eteläsavolaisen Kangasniemen kunnan yli on pyyhkäissyt pienten koulujen lakkautusaalto.
”Kangasniemelläkin oli enimmillään kymmeniä kyläkouluja. Enää niistä jäljellä ovat Koittila sekä kunnan eteläosassa sijaitseva Vuojalahden koulu”, Koittilan kyläseuran sihteerinä toimiva maatalousyrittäjä Maisa Juntunen kertoo.
Hieman alle 30 oppilaan Koittilan koulu on saavuttanut poikkeuksellisen onnekkaan aseman, nimittäin koulurauhan.
Kangasniemen kunnanvaltuusto on sitoutunut jatkamaan ja kehittämään koulun toimintaa niin kauan kuin oppilasmäärä pysyy 20:n yläpuolella.
”Itsestäänselvyys tämä ei ole missään nimessä ollut. Asiasta on vuosien ajan keskusteltu ja väännettykin valtuustossa, mutta nykytilanteeseen olemme ehdottoman tyytyväisiä”, Juntunen kertoo.
”Kyläkoulu mahdollistaa asumisen ja elämisen maaseudun rauhassa, vaikka muut palvelut olisivat kauempana.” Maisa Juntunen
Juntusen mielestä on hienoa, että Kangasniemen kunnassa on tulevaisuususkoa.
”Täällä ymmärretään, että laajan maaseutukunnan elinvoimaisuutta voidaan tukea ja mahdollistaa huolehtimalla toimivasta kouluverkosta. Kyläkoulu mahdollistaa asumisen ja elämisen maaseudun rauhassa, vaikka muut palvelut olisivat kauempana.”
Koittilan koulun tiloissa järjestetään kaksi kertaa kuussa kaikille avoin kahvittelutilaisuus. ”Koulu on kyläläisten kohtaamispaikka”, kyläseuran sihteeri Maisa Juntunen toteaa. Kuva: Petteri KivimäkiKun lähikoulu ei ole jatkuvan lakkautusuhan alla, on Koittilan kylää ja laajemmin koko Kangasniemen kunnan maantieteellisesti laajaa pohjoista osaa mahdollista kehittää.
Koittilaan on tullut viime aikoina uusia asukkaita. Katja ja Tuomas Toivakka ovat löytäneet sieltä vanhan maatilan pihapiirin, jonne ovat muuttamassa kahden pienen lapsensa kanssa.
”Kyläseura auttoi meitä sopivan kohteen etsimisessä ja parhaillaan hierotaan siitä kauppaa”, Katja Toivakka kertoo.
Toivakat asuivat aiemmin pohjoisessa Keski-Suomessa Kivijärven kunnassa.
”Löysimme sieltä unelmiemme maatilan. Mutta perheenlisäyksen myötä tuli tarve päästä lähemmäs turvaverkkoja ja mummolaa”, hän kertoo.
”Me rakastetaan maaseudun omaa rauhaa ja uskotaan, että tämä on myös lapsille paras kasvuympäristö.” Tuomas Toivakka
Katja Toivakan vanhemmat asuvat vajaan 70 kilometrin päässä Jyväskylässä. Tuomas Toivakan lähisukua asuu Kangasniemellä.
Katja työskentelee maatalouslomittajana ja Tuomas pyörittää pihapuiden kaatamiseen erikoistunutta metsuriyritystä.
”Kaupungin hulinaan ei ole mitään hinkua. Me rakastetaan maaseudun omaa rauhaa ja uskotaan, että tämä on myös lapsille paras kasvuympäristö”, Tuomas Toivakka toteaa.
Miksi päätitte muuttaa Koittilaan?
”Kyllä se oma lähikoulu ja aktiivinen kyläyhteisö käänsi päätöksen. Täällä on lämmin yhteisöllinen tunnelma”, perheenisä kehuu.
Kangasniemellä sijaitseva aktiivisuudestaan tunnettu Koittila valittiin vuonna 2023 Suomen vuoden kyläksi. Kuva: Petteri KivimäkiKyläseuran puheenjohtajan Ari Viljakaisen mukaan maaseudun talkoohenki on Koittilassa voimissaan.
"Talkoilla pohjustetaan latuja, jäädytetään luistelukenttää, ylläpidetään uimarantoja ja retkipaikkoja ja on pidetty kyläpubi Passaria lähes 30 vuotta ja kyläkahvilaa kymmenen vuotta."
Kuntakin saa Viljakaiselta kiitosta.
”Koulurakennusta on remontoitu kunnan toimesta mittavasti ja moneen otteeseen viime vuosinakin. Koulu on täällä paljon enemmän kuin pelkkä koulu. Tämä on kyläläisten kohtaamispaikka ja harrastustoiminnan keskus.”
Koittilan koululla järjestetään joka toinen viikonloppu kaikille avointa kyläkahvilaa.
”Silloin täällä pääsee tasaamaan tietoja”, Viljakainen sanoo.
Koulun tiloissa on monenlaista ohjelmaa, muun muassa jumppa- ja kehonhuoltotunteja, muskaria ja muita kansalaisopiston ja 4h-yhdistyksen kursseja.
Koulun yhteydessä toimii myös päivähoitoyksikkö.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat












