HELLAN KULMALLA Kuinka höyrähdin kurpitsaan
Tänä syksynä se valkeni minulle: kurpitsa on ruokaa.
Aiemmin olen pitänyt sitä vain kauniina syyskoristeena, josta lapsenmieliset kaivertavat lyhtyjä pyhäinpäivän amerikkalaishenkiseen juhlintaan.
Väkevänä makumuistona väijyy edelleen koulussa tarjottu väkevä kurpitsapikkelssi, joka valitettavasti lienee monen muunkin ainoa käsitys kurpitsasta elintarvikkeena.
Kesäkurpitsan suurkuluttaja olen ollut aina, mutta talvikurpitsa, miten se muotoutuisi vatsantäytteeksi?
Mieheni täytti vuosia, ja ajattelin yllättää hänet herkkuaterialla. Kaupassa oli T-luupihvejä ja pieniä kurpitsoita.
Mikäs siinä sitten. Pihviä kurpitsalisukkeella olkoon menu. Rohkea kurpitsan syö.
Kotona nirhasin kurpitsan puoliksi, oli melko kova kaveri. Kaivoin siemenet lävikköön ja säästin ne, koska netissä neuvottiin, että ne voi paahtaa ja syödä.
Kuorin mötikän ja paloittelin sen pannulle pehmenemään voissa. Seuraksi chiliä, paprikaa, pinaattia ja lehtikaalia, hiukan hunajaa, pippuria ja suolaa. Puolen tuntia sai porista hiljaisella tulella.
Maku oli tyrmäävän hurmaava. Makean ja suolaisen liitto toimi täydellisesti. Harmittelin, etten ollut ostanut isompaa kurpitsaa.
Seuraavaksi kokeilin hokkaido-kurpitsaa, Japanin ihmettä. Oli vielä kovempi kaveri, mutta pannulle päätyi sekin.
Haudutin pidempään, koska malto ei antautunut heti pehmenemään. Maku oli aivan yhtä mainio kuin edelliskerralla. Säästin siitäkin siemenet.
Nyt lävikössä on kahden kurpitsan kuivat siemenet. Niiden siivoaminen mallon säikeistä on pirullinen homma. Ehkä se ei haittaa, jos vähän roippeita jää.
Ja pöydällä odottaa jo
uusi, oranssi möhkäle.
Stiina Hovi
stiina@kantrilehti.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
