Olisitko uskonut, että Haltille voi vaeltaa polkupyörälläkin? Hurja viisikko teki sen ja taltioi kokemuksensa dokumenttielokuvaksi

Seurue sai nauttia alkumatkasta pohjoisen upeista maisemista kirkkaassa säässä. Kuva: Mikko-Pekka Karlin / Kanerva Jääskeläinen

”Tässäkö tämä nyt sitten oli”, kävi sodankyläläisen Kanerva Jääskeläisen, 31, mielessä Suomen korkeimmalla kohdalla, Halti-tunturin sivurinteen huipulla. Vaikka tunteet olivat toisaalta ”mielettömät” ja ”kutkuttelevat” risteili mielessä myös haikeutta, jopa pettymystä.

Jääskeläisen pikkutytöstä saakka vaalima haave mystisen Halti-tunturin valloittamisesta oli täyttynyt. Sankka pilviverho oli kuitenkin nousun viimeisen tunnin aikana ilmestynyt kuin tyhjästä. Odotus jylhänä avautuvista maisemista sai väistyä sen tieltä.

Elämän mittainen kytevä unelma Haltista ja sen tarunhohtoisesta tunnelmasta oli syttynyt täyteen roihuun, kun vuonna 2020 Jääskeläinen lipsautti suustaan aikomuksen totetuttaa haaveensa viiden vuoden sisällä.

Pari vuotta myöhemmin, syksyllä 2022, melontavaelluksen jälkeen Jääskeläisen seikkailukaveri Antti Siltala pääsi kuitenkin yllättämään heitollaan:

”Talvella sitten sähköläskipyörillä Haltille!”

Jääskeläisen ensireaktio oli yllättynyt ja skeptinen: voisiko Haltin todella huiputtaa polkupyörällä – ja vielä talvella? Yleensä Haltin-seikkailut tehdään talvisin hiihtäen, kesäisin jalan patikoiden.

Noin puoli vuotta myöhemmin Jääskeläisen syntymäpäivänä – huhtikuun 15. päivänä – matkaan todella lähdettiin. Seikkailunnälkäinen seurue suuntasi autonsa kohti Kilpisjärven luontokeskusta, josta varsinaisen vaellus alkaisi.

Mukana olivat Jääskeläisen ja Siltalan lisäksi Laura Knuuti, Jussi Heikkinen sekä Mikko-Pekka Karlin. Edessä olisi 110 kilometrin ja 5 päivän mittainen vaellus Kilpisjärveltä Haltille ja takaisin.

Matkan ajankohtaa ei päätetty pelkästään päivänsankarin kunniaksi. Haltin-vaellus polkupyörällä on ajoitettava juuri sopivaan aikaikkunaan. Huhtikuussa yöpakkaset huolehtivat siitä, että auringon lämmittämä moottorikelkan ura pysyy polkupyörällä ajettavassa kunnossa.

Aikaisemmin talvella olosuhteet olisivat aivan liian pehmeät talvimyräköiden juoksuttaman lumen vuoksi. Myöhemmin keväällä aurinko taas porottaa lumen pehmeäksi sohjoksi.

Haastavien olosuhteiden ja matkan pituuden vuoksi varusteita on kuljetettava mukana melkoisesti. Seurue varusti ahkioin neljä pyörää viidestä ja yhden lukuisilla laukuilla sekä telineillä.

Ahkioiden kiinnitysmekanismeja retkikunta joutui soveltamaan ja korjailemaan pitkin matkaa. Kuva: Kanerva Jääskeläinen / Kanerva Visuals

Pitkien etäisyyksien vaellusta käsivarren olosuhteissa ei voi harjoitella ja suunnitella täydellisesti etukäteen. Ryhmä joutui säätämään kuljetuskalustonsa kiinnityksiä pitkin matkaa.

”Huomasimme, miten ja miksi tietyt asiat kiinnityksissä pitää tehdä, jotta homma toimii.”

Ryhmä pääsi taivaltamaan kaksi ensimmäistä päivää harvinaislaatuisen aurinkoisessa ja tuulettomassa säässä. Seikkailijoiden kiintopisteinä toimivat Kuonjarjoen ja Pihtsusjärven varaustuvat, joissa he yöpyivät.

Matka sujui rauhallisesti, ja käsivarren erämaa tarjosi parastaan.

”Itkin ja nauroin sitä käsittämättömän upeaa maisemaa, tunnelmaa ja säätä. Kaikkea sitä, mitä sain kokea.Täydellisin syntymäpäiväikinä!”Jääskeläinen kuvailee tunnemyrskyään.

Kolmas aamu enteili käännettä miellyttävään matkantekoon. Tuuli oli käynyt navakammaksi, joskin aurinko vielä paistoi aamulla. Jylhä Halti siinsi edessä, ja päivän ohjelmana oli viimein nousta tuon majesteettisen tunturin huipulle.

Viimeiset kilometrit Haltin huipulle olivat todellista rämpimistä ja taistelua kehnoissa olosuhteissa. Kuva: Kanerva Jääskeläinen / Kanerva Visuals

Koko päivän matkana oli vain 23 kilometriä, mutta rinnettä noustessa yhä voimistuva tuuli puski upottavaa lunta reitille. Nousu jyrkkeni jyrkkenemistään, ja vaikka ahkiot oli jätetty Pihtsusjärven tukikohtaan, sähköpyörien akut uhkasivat ylikuumentua.

Lähes nollanäkyvyydessä, tuulessa pöllyävän lumen keskellä ja pilvimassojen puskiessa päälle seurue raahusti kohti huippua. Matka eteni hitaasti välillä pyöriä taluttaen, välillä ajaen.

Lopulta unelma kävi toteen: Suomen korkeimmalla kohdalla – Haldičohkkan laella 1324 metriä meren pinnan yläpuolella – Jääskeläinen sai viimein nousta tuulettamaan kivikasan päälle.

Mutta onnentunteessa oli jokin ontto kaiku. Matkan huippukohta ei sittenkään ollut tarjonnut odotettua tyydytystä.

Laskeutuminen alas tunturista kului omissa mietteissä.

Yhä pehmeämmäksi ja sohjoisemmaksi käyvässä kelissä paluumatkan edetessä Jääskeläisen pettyneet tunteet väistyivät pikkuhiljaa. Hän oli sisäistänyt jotain tärkeää.

Hän ymmärsi, että päämäärät sinänsä eivät merkitse kaikkea. Täytyy nauttia itse matkasta.

”Se on tänään. Ja nyt”, hän pohtii.

Lopulta vaelluksen päätepisteessä Kilpisjärvellä mieli täyttyi sanoin kuvaamattomasta onnellisuudesta ja kiitollisuudesta. Haltin huipun maisemat eivät olleet tallentuneet verkkokalvoille, mutta tuon ohikiitävän hetken korvasivat monin kerroin koko seikkailun kokemukset.

Kaikki koettu purkautui ulos itkuna ja kiitollisuutena – kiitollisuutena upeasta ryhmästä, erämaan kaihosta ja tunturimaisemien lumoavasta hiljaisuudesta.

Vaelluksen aikaansaamat tunteet saivat Kanerva Jääskeläisen pohtimaan, mikä lopulta on kaikkein tärkeintä. Kuva: Kanerva Jääskeläinen / Kanerva Visuals

Juttua on muokattu 25.6. klo 9.34: Korjattu Kanerva Jääskeläisen kotikunta ja yhden kuvan ottajaksi Kanerva Jääskeläinen / Kanerva Visuals.