Historiallinen puisto vei insinöörin sydämen – laman vaikeudet johdattivat Jukka Koposen kutsumusalalle

Jukka Koponen päätyi asumaan Huovilan puistossa sijaitsevaan ratsumestarin taloon, joka rakennettiin 1800-luvun lopulla. Samoina vuosina Huovilan ratsutilalla Kärkölässä tapahtui paljon. Kuva: Sanne Katainen

Puistomestari Jukka Koponen on kohdannut monia yllätysvieraita tunnelmallisessa kotipuutarhassaan.

”Siihen on saanut vuosien varrella tottua”, hän naurahtaa.

Suurin osa heistä päätyy hänen pihaansa vahingossa vieraillessaan Huovilan puistossa, jossa Koponen asuu vanhassa ratsumestarin talossa. Asuinpaikan ohella Huovilan puisto oli heinäkuussa 2021 eläköityneelle Koposelle myös työpaikka yli kahden vuosikymmenen ajan.

Koponen tuntee puiston kenties paremmin kuin kukaan muu, ja hän puhuu innostuneena sen kasveista, poluista ja historiasta.

”Kyllä täällä murheet unohtuvat. Puiston kasvit ja kukat rauhoittavat, vaikka ne ovat joskus tuottaneet myös stressiä. Siitä kuitenkin selvisi, kun luotti työkavereihin”, Koponen kuvaa puiston merkitystä itselleen.

Koposen tie puistomestariksi ei ollut kaikkein suorin. Leppävirralla syntynyt Koponen työskenteli aluksi insinöörinä, mutta 1990-luvun lama muutti työelämän suuntaa. Vaikeista ajoista huolimatta asiat loksahtivat kuitenkin paikoilleen.

Kuopion teknillisestä opistosta valmistuttuaan Koponen muutti töiden perässä Etelä-Suomeen. Ensin työpaikka löytyi Nurmijärveltä, ja 1990-luvun alussa Koponen siirtyi Lahden kaupungin tekniselle puolelle.

Suomeen iskenyt lama asetti hiljattain palkatun Koposen työpaikan uhatuksi. Silloin hän päätti aloittaa miljöösuunnittelun ammattikorkeakouluopinnot.

Asiat osuivat kohdilleen, kun Lahden kaupunginpuutarhuri vinkkasi Koposelle Kärkölässä vireillä olleesta projektista. Englantilaistyylinen Huovilan puisto, joka oli rakennettu 1900-luvun alussa, aiottiin entisöidä.

Kun Koponen sai Kärkölästä puutarhurin paikan vuonna 1999, hän tunsi Huovilan puiston ainoastaan nimenä kurssikaverin opinnäytetyöstä. Lopulta hän pystyi sen kautta yhdistämään jo pienenä virinneen puutarhainnostuksen osaksi työelämää.

”Kun olin kymmenen vanha, kasvattelin jo kukkia ja siemeniä, joten puutarhaharrastus on kulkenut mukana aina. Muistan, että isoäidillä, joka asui samassa talossa, oli aina isot kukkapenkit, joissa hän kasvatti kukantaimia. Sieltä se varmaan on periytynyt”, Koponen kertoo.

Koponen viihtyy omassa kotipuutarhassaan. Innostuksen puutarhurointiin hän arvelee perineensä isoäidiltään. Kuva: Sanne Katainen

Vaikka puiston kunnostamista oli Kärkölässä mietitty pitkään, lopullisen sysäyksen sille antoi Suomen jäsenyys Euroopan unionissa. Huovilan puistosta tuli ensimmäinen EU-tukia saanut puutarhakohde Suomessa.

Koponen pääsi seuraamaan aitiopaikalta vuosina 1999–2001 toteutettua puiston entisöintiä. Se maksoi reilut 4 miljoonaa markkaa, joka nykyrahassa vastaa noin 860 000:ta euroa. Tuet kattoivat noin puolet kokonaissummasta.

”Näin pienelle kunnalle se oli todella merkittävä asia”, Koponen toteaa.

Entisöity puisto vihittiin käyttöön elokuussa 2001 Kärkölän merkkihenkilö Helvi Sipilän ollessa läsnä. Samana vuonna Koponen muutti vanhaan ratsumestarin taloon, joka oli rakennettu alkujaan 1800-luvun lopulla.

Samaan aikakauteen tähdättiin myös puiston entisöinnissä. Tuolloin Huovilan ratsutilan perinyt insinööri Carl Constantin Collin otti tilan haltuunsa ja toteutti siellä monia uudistuksia. Ensitöikseen hän rakennutti 3,5 hehtaarin yksityisen ratsastuspuiston, joka nykyisin on avoinna yleisölle.

Collin panosti myös maatalouteen hankkien tilalle muun muassa amerikkalaisen Peerless-höyrytraktorin vuonna 1898. Lisäksi Koposen asuttaman talon vieressä sijaitsi 1930-luvulle saakka Collinin rakennuttama sadan lehmän nykyaikainen navetta.

Ranskassa opiskellut Collin viihtyi jo nuoresta pitäen talvet ulkomailla, ja matkojen vaikutus näkyi Huovilan rakennuksissa. Esimerkiksi navetan koristeellisuus sai paikalliset puhumaan sen ristipistokatosta.

Koponen nimeää yhdeksi suosikkipaikoistaan puistossa kivijalan, jonka päälle Huovilan tilan uljaan päärakennuksen piti kohota. Tilanomistaja Collinin suunnitelmat eivät kuitenkaan koskaan toteutuneet. Kuva: Sanne Katainen

Collinin ideoissa yhdistyivät uudistusmielisyys ja estetiikka. Ne eivät aina johtaneet kaikkein käytännöllisimpiin ratkaisuihin, mikä tuli eteen myös puistoa entisöitäessä. Monin paikoin se edellytti soveltamista.

”Entisöinnissä hyödynnettiin vanhoja kuvia sekä säilyneitä kasvitilauslaskujen kopioita. Oli helppo nähdä, että monet kasveista eivät olleet sellaisia, että ne olisivat kestäneet Suomen talvea”, Koponen muistelee.

Koponen nimeää yhdeksi lempipaikoistaan puistossa vanhan, pensasruusujen somistaman kivijalan, jonka päälle tilan uuden päärakennuksen piti kohota. Collinin into kotitilaa kohtaan kuitenkin hiipui, kun hänen rakennuttamansa, näihin päiviin säilynyt Nizzan huvila valmistui vuonna 1911.

Päärakennus ei koskaan valmistunut, ja sen asemaa sai ajaa linnamaiseen ulkoasuun uudistettu meijerirakennus. Puiston ajauduttua Kärkölän kunnan omistukseen 1950-luvulla myös meijerirakennus purettiin.

Collin vietti Kärkölässä viimeiset kaksi vuotta ennen kuolemaansa marraskuussa 1941. Poikamiehenä kuolleen insinöörin liikkuvasta luonteesta kertoo myös se, että tämä oli pisin yhtäjaksoinen aika, jonka hän vietti Huovilassa.

Huovilan puiston entisöinnistä alkoi Koposen pitkä ura Kärkölän kunnalla. Vuonna 2009 hänet nimitettiin kiinteistöpäälliköksi ja myöhemmin puistomestariksi. Vaikka hän hoiti työssään monia kohteita, tuli Huovilan puistosta hänelle erityinen paikka.

”Puisto on ollut itselleni aina mieluisin työpaikka. Joskus siihen pystyi käyttämään enemmän aikaa ja joskus vähemmän”, Koponen sanoo.

Entisöinnin jälkeen Huovilan puiston ylläpito on vaatinut jatkuvaa työtä, jota ohjaavat hoitosuunnitelmat. Koponen muistuttaa myös haasteista, joita luonto asettaa puiston hoidolle.

Juuria ja mukuloita syövien eläinten ohella kuivuus on viime vuosina hankaloittanut puiston neljän lammen vedensaantia. Lisäksi etenkin Janika-myrskyn aiheuttamat tuhot loppusyksystä 2001 ovat jääneet Koposen mieleen.

”Asuin silloin vielä rivitalossa Lahdessa. Lähdin pimeän aikaan töihin, enkä pannut juuri merkille myrskyn jälkiä. Täällä aukesi sitten aikamoinen näky, eikä puistoon päässyt ennen kuin kaatuneet puut oli raivattu”, Koponen muistelee.

Puutarhuroinnin ohella Koponen nauttii lukemisesta, jolle on enemmän aikaa eläkepäivillä. Kuva: Sanne Katainen

Suuren puiston hoitoon liittyvä suunnitelmallisuus on osoittautunut hyödylliseksi myös Koposen omassa kotipuutarhassa. Hän kertoo oppineensa jaksottamaan puutarhatöitä ja ajoittavansa tietyt työt tiettyyn aikaan.

Vaikka maisemapuistosta saatu oppi kulkee mukana, suhtautuu Koponen kotipuutarhaan hieman eri tavalla.

”Suunnitelmallisuus sai jäädä puiston puolelle. Omassa puutarhassa on vähemmän kitkemistä, ja otan siellä vähän enemmän vapauksia. Joskus se saattaa lähteä hieman käsistä, kun kiertelen puutarhamyymälöitä”, Koponen naurahtaa.