Tällaiset ruokavalinnat ja elämäntavat koituvat ympäristön parhaaksi

Hanna Haveri, Soili Soisalo, Eeva Voutilainen: Planetaarinen ruokavalio & elämäntapa, 192 s. Kustannus Oy Duodecim. 

Jos terveellinen ja ympäristöystävällinen elämä kiinnostaa, niin tässä on ajantasainen kirja siihen tarpeeseen. Planetaarinen ruokavalio & elämäntapa -kirja ei tyydy vain luettelemaan mitä saa tai ei saa syödä, vaan se pureutuu siihen, miten elämäntavalla ja ruokavalinnoilla voi vaikuttaa ympäristön hyvinvointiin.

Kirja ei ole tieteellinen selvitys ilmastonmuutoksen taklaamisesta tai planeettamme pelastamisesta, vaan jokamiehelle vähän oppikirjamaisesti koottu teos, johon on koottu tämänhetkistä tietoa siitä, mitä ilmastonmuutos ja luontokato ovat ja miten ne vaikuttavat ruuantuotantoon ja ihmisten ja luonnon hyvinvointiin.

Kirjasta noin kolmannes eli alkuosa selittää, mitä planetaarinen elämäntapa tarkoittaa. Termit ovat mediasta tuttuja – sukupuuttovelka, reilu ruokamurros, biofiilinen suunnittelu, luontokato.

Jotta teksti ei olisi liian raskasta, sitä havainnollistavat monet taulukot ja tietoruudut. Lisäksi joka luvun lopussa on planetaarisen terveyden resepti, yksittäinen pieni vinkki, mitä itse kukin voi tehdä elämäntapansa kohentamiseksi. Esimerkiksi Elämänmittainen luontopolku -luvun lopussa resepti numero 11 ”Hyvä saa aikaan hyvää” neuvoo:

”Poimi satokaudella kupillinen metsämarjoja ja vie se tutulle ikäihmiselle, jolla ei ole mahdollisuutta metsäkäynteihin. Pieni teko voi herättää muistoja menneisyydestä ja ilahduttaa molempia.” Varmasti!

Toinen kolmannes kirjasta paneutuu planetaariseen ruokavalioon. Sävy on maltillinen, ovathan kirjoittajat ravitsemuksen ja lääketieteen ammattilaisia. Maataloutta sivutaan vain vähän, ja esimerkiksi luomusta ja lähiruuasta puhuttaessa näkökulma on kaupunkilaisen, joka hankkii ruokansa ruokapiiristä tai perustaa kasvatuslaatikoita kerrostalonsa pihalle.

Planeetan terveyttä edistävä ruoka perustellaan myös ihmisen terveyttä edistäväksi. Kasvisten terveellisyyttä korostetaan, mutta ei unohdeta kokojyväviljaa ja sallitaan myös liha, kala, maito ja kananmuna, mutta vähäisissä määrin.

Munia planetaarinen ruokailija käyttää vain yhden tai kaksi viikossa ja syö punaista lihaa kerran, pari kuukaudessa – vanhan sanonnan mukaan ”höysteenä”.

Kirjan loppukolmanneksen ruokaohjeet houkuttelevat kokeilemaan planetaarista syömistä käytännössä. Selkeitten ohjeiden lisäksi saa monta hyödyllistä vinkkiä, miten eri ainesosia voi korvata. Mukana on uusia makuja maailmalta kotikeittiöön sovellettuina.