”Jokaisenlihansyöjän pitäisi nylkeä eläin”
Mäyrä lojui moottoritien reunassa jossain Tampereen ja Helsingin välillä. Oli lojunut jo useamman päivän.
”Haju oli hirveä, mäyrä oli ehkä jo vähän käynyt. Jälkeenpäin tajusimme, että kannattaa poimia mukaan vain mahdollisimman tuoreita raatoja”, Leena Pukki sanoo.
Siitä on nyt kahdeksan vuotta, kun Pukki kolmen ystävänsä kanssa pysähtyi ensimmäisen kerran yliajetun eläimen kohdalla ja poimi sen kyytiinsä.
Nuoret taiteilijat olivat matkalla Tampereelta Helsinkiin taidenäyttelyyn, kun he panivat merkille tienposkessa lojuneiden raatojen määrän. Ajatus Haute Couturea imitoivasta ja turkisten tehotuotantoa kommentoivasta taideryhmästä oli hetkessä valmis.
Tampereelle palattuaan he hiipivät yöllä Pispalan nykytaiteen keskuksen tyhjillään olevaan autotalliin ja nylkivät taskulampun valossa ensimmäisen löytönsä. Oksetti.
Ruhon he hautasivat metsään.
Ohjeita oikeaoppiseen nylkemiseen he löysivät netistä ja alan kirjoista. Taitojaan jakoi myös Pukin edesmennyt isoisä, joka kuului metsästysseuraan.
”Nylkemiseen ei turru. Vaikeinta on aloittaminen: se, kun veitsen työntää eläimeen”, Pukki kuvailee.
Pukki kaivaa helsinkiläisen työhuoneensa pöydän alta muovilaatikon, jonka reunojen läpi kuultaa karvaa. Hän nostaa päällimmäisen turkiksen ja silittää sen pintaa.
”Vaikka vastustan turkistarhausta, niin tuntuuhan tämä aivan ihanalta. Jotenkin oudolla tavalla ymmärrän, että jotkut himoitsevat turkiksia. Kokeile”, Pukki sanoo ja ojentaa kullanväristä turkista. Se on kettu.
Pukin mukaan se on Route Couturen löydöistä harvinaisin, kaunein ja ainut lajiaan.
”Supeja näkyy teiden varsilla kaikkein eniten.”
Ryhmän ensimmäinen näyttely oli tamperelaisgalleriassa, jonka näyteikkuna oli naamioitu turkisliikkeeksi. Yöllä ikkunaan ilmestyi teksti ”Murderers”.
Sen jälkeen teosten viesti on mennyt Pukin mielestä paremmin perille. Route Couturen taiteilijoita on tosin kritisoitu siitä, että he tekevät samaa kuin tarhaajatkin: hyödyntävät eläimiä.
”Onko se sitten sama asia, jos hyödyntää vain auton alle jääneitä yksilöitä?” Pukki kysyy.
Monessa Euroopan maassa turkistarhaussäädösten tiukentaminen on johtanut tuotannon merkittävään vähenemiseen, ja Pukki uskoo, että sama olisi mahdollista Suomessakin.
”Uskon, että tarhaajat voisivat työllistyä muutenkin.”
Turkisteollisuus ei saa Pukilta ymmärrystä, mutta hänen mielestään kritiikki lihantuotantoa kohtaan keskittyy liikaa tuottajien syyllistämiseen.
”Olen itsekin maalta kotoisin, ja suvussani on maanviljelijöitä. Ei ole tuottajien vika, että politiikka pakottaa kasvattamaan tilakokoa. Aiheesta pitäisi keskustella enemmän.”
Pukki jatkaa laatikon kaivelua. Esiin nousee hattu, jota koristaa suu auki oleva supi.
Turkisteollisuuden tuotteissa liika eläimellisyys on usein häivytetty, mutta Route Couturen asuissa eläimet ovat tunnistettavia. Pukki arvelee, että se on syy, miksi ne herättävät joissain kauhistusta.
”Innostuimme alun perin ideasta juuri siksi, että teoksemme ovat niin monimerkityksellisiä.”
Yksi supi ja mäyrä kiersivät juuri Yhdysvaltoja Steve'n' Seagullsin mukana, sillä yhtyeessä soittava Pukin veli ja tämän bändikaveri halusivat eläinpäähineet esiintymisasuikseen.
Muuten teokset eivät ole päätyneet käyttövaatteiksi, mutta esimerkiksi Linnan juhlissa Pukki näkisi yliajetusta eläimestä tehdyn iltapuvun mielellään.
Nylkemisessä avustaneen isoisän ja supihattua käyttävän veljen lisäksi Pukin muukin suku on osoittanut kiinnostusta projektiin.
Viitisen vuotta sitten metsästäjäsetä lahjoitti kolarissa kuolleen hirven taljan, josta ommeltiin mekko ja bikinit.
”Kerran yksi sukulainen soitti, että nyt olisi peräkontissa tuore, hyvännäköinen mäyrä”, Pukki naurahtaa.
Enää Route Couturen taiteilijat eivät jarruta raatojen kohdalla, sillä materiaalia on varastossa paljon.
Ryhmän neljästä taiteilijasta mukana ovat Pukin lisäksi vielä Helsingissä asuvat Karoliina Paappa ja Stina Riikonen, mutta kaikki työskentelevät jatkuvasti myös muiden projektien parissa.
Viime aikoina Pukki on keskittynyt tekemään pikkueläinten raadoista hybriditeoksia joulukuussa avautuvaan näyttelyyn.
Työhuoneen pöydällä lepää työn alla oleva fasaani ja täytetty talitintti. Pikkulintuja oli enemmänkin, mutta Pukin harmiksi hänen poikaystävänsä heitti ne menemään.
”Olin Brasiliassa opiskelijavaihdossa, kun muistin, että jätin rasioihin ja pusseihin pakattuja raatoja pakastimeen. Pyysin poikaystävääni heittämään supikoiran pään ja jalan pois, mutta hän heitti vahingossa linnutkin.”
Yksi tekeillä olevista teoksista on orava, jolle Pukki on laittanut linnunsiivet. Muovikulhossa likoaa lumikon päänahka.
”Suolavedessä liottaminen tekee nahasta elastisen, jolloin se on helppo muotoilla muotin päälle”, Pukki selittää.
Route Couturen taiteilijat ovat välttyneet eläintaudeilta, mikä on Pukin mielestä pienimuotoinen ihme.
”Aloitimme projektin ehkä hieman liian vähäisellä tietämyksellä. Kerran aloimme pelätä vesikauhua, ja Karoliina soitti lääkärille. Lääkäri kuitenkin rauhoitteli, ettei sitä Suomessa ole.”
Ainoa riesa ovat olleet turkiskoit, jotka syövät karvaa ja sulkia.
”Eiväthän nämä ikuisia ole. Ajan myötä teokset alkavat lahota, mutta on tavallaan aika siistiä, että ne lopulta palautuvat luontoon.”
Parhaillaan Pukki ja Paappa suunnittelevat valokuvakirjaa, jossa esiteltäisiin koko kahdeksanvuotinen projekti. Siihen on tarkoitus päättää Route Couturen tie.
”Jokaisen lihaa syövän ihmisen pitäisi nylkeä eläin”, Pukki tuumii.
”Ehkä se saisi arvostamaan eläimiä enemmän.”
PIIA MATIKAINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
