Gullön 30 000 kukan narsissimeri häikäisee – katso video!
Kukkalaakson näkymät ovat kymmenen vuoden työn tulos.Päähänpistosta alkunsa saanut 30 000 narsissin täyttämä Kukkalaakso aaltoilee jälleen Gullön kartanon puutarhassa Tammisaaressa.
"Halusimme kukkia, jotka kukkivat vuodesta toiseen ja joita peurat eivät syö. Jäljelle jäi narsissi", kertoo Lena Aschan.
Ensimmäiset sipulit istutettiin kymmenen vuotta sitten. Nyt lajikkeita on parikymmentä, jotka kukkivat 500 metrin pituisen kävelyreitin varrella.
Ensi kevääksi on tiedossa uusia lajikkeita, kunhan tilaukset saadaan tehtyä, Aschan lupaa.
Kukkalaakso ja sen yhteydessä oleva kahvila ovat auki sunnuntaihin 28.5. asti.
Moni asiakas varmasti ilahtuu, sillä kaikki kahvilan leipomukset ovat gluteenittomia. Tarjolla on raparperipiirakkaa sekä muta- ja porkkanakakkua.
Aschan valmistaa herkut itse. Jonkin aikaa kului, ennen kuin hän sai kehiteltyä sopivat reseptit. Leipomiseen käytetään paljon kaurajauhoa.
Vaikka gluteenittomat raaka-aineet ovat tavallisia hieman kalliimpia, kahvilan hintoja ei ole nostettu. Hinnat pysyvät kurissa, koska ainekset ostetaan isoissa erissä.
Mutakakun maine on kiirinyt pieneen saaristolaiskahvilaan, joka pyysi Aschania leipomaan herkkuaan myös heille.
"He halusivat lähellä tuotettua ja minulla on hyvä uuni."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

