Elämän opetukset Afrikan auringon alla – ”Vesijohtovesi saattaa yhtäkkiä olla loppu tai sähköt poikki”

Kolumnistin mukaan elämä Afrikassa on yllätyksiä täynnä. Kuva on Dakarista Senegalin pääkaupungista. Kuva: Mosa'ab Elshamy / Lehtikuva

”Avaimet, lompakko, lasten reput ja niissä lounas- ja välipalarasiat (mieluiten täytettyinä)...” Useimmat meistä joutuvat aamuisin käymään vastaavanlaisia tarkistussarjoja. Itse joudun kiireisimpinä aamuina vielä tarkistamaan, onko vaatteet päällä.

Kiire. Niinpä niin, siltä ei voi välttyä edes Afrikan kuuman auringon alla. Ei, vaikka ulko-ovea avatessa vastaan höngähtää ihana suolaisen lämmin merituuli, joka helposti veisi ajatukset hiekkarannalle.

”Kuinka monta minuuttia on aikaa, onkohan ruuhkaa, ehdimmekö ajoissa?”

Haluan opettaa lapsilleni suomalaista täsmällisyyttä. Mutta haluaisin opettaa myös, ettemme kilpaile ajan kanssa. Afrikassakin on kiire ja päivät täynnä palavereita ja lasten viemisiä ja tuomisia.

Meille länsimaalaisille aika on lineaarinen jana, joka kuluu koko ajan. Pelko siitä, että aika kuluu hukkaan, luo kiirettä.

Tuntemani afrikkalaiset eivät kuitenkaan ajattele aikaa asiana, jota kulutetaan joko järkevästi tai heitetään hukkaan. Aika on tila, jossa olemme, eikä jotakin, jota kulutamme.

Yritän kääriä itseni tilaan nimeltä aika. Annan itseni hengittää suolaista meri-ilmaa. Keskityn siihen, mitä on nyt, enkä siihen, mitä on seuraavaksi.

Elämä Afrikassa on yllätyksiä täynnä. Kadut saattoivat eilen olla tyhjiä mutta tänään seisommekin tunnin liikenneruuhkassa. Vesijohtovesi saattaa yhtäkkiä olla loppu tai sähköt poikki. Kaupassa, jossa piti käydä ostamassa maitoa, vietetäänkin juuri iltapäivän rukoushetkeä.

Hermostuminen ei kannata. Paras suunnitelma on sellainen, johon on jätetty paljon tilaa yllätyksille. Mehän yleensä yritämme täyttää tilan mahdollisimman tehokkaasti. Mitä jos antaisikin tilan täyttää meidät.

Eihän se onnistu, kun kuitenkin on suunniteltava työpalaverit ja muut menot. Päätän aloittaa afrikkalaistumiseni sillä, että vaikka kalenteri on täynnä, ajattelen sen olevan täynnä aikaa. Niinkuin se onkin. Aika on ympärilläni. Oman ajattelun muutos auttaa yllättävästi. Olen tässä hetkessä, enkä seuraavassa, joten saman tien voin olla rauhassa juuri tässä hetkessä.

Hyvät lukijat! Yllä oleva teksti oli ensimmäinen Hengähdyspaikka-kolumnini tammikuussa 2017. Niin on aika vierähtänyt ja on minun vuoroni antaa paikka uusille kirjoittajille ja uusille ajatuksille. Ehdin kirjoittaa melkein sata kolumnia.

Selasin kirjoittamiani kolumneja. Kantavia teemoja läpi vuosien on olleet armollisuus itseä ja muita kohtaan; lähimmäisenrakkaus ja aivan erityisesti Suomesta katsoen kaukana olevat lähimmäiset; aika ja sen erikoisuus; itsensä likoon laittaminen sekä oppiminen, jota tapahtuu usein oman mukavuusalueen ulkopuolella.

Mukaan on mahtunut hassutteleviakin tekstejä, kuten afrikkalaisen koirani elämänohjeet. Joskus taas olen tainnut antaa elämänohjeita liiankin kurttuotsaisesti.

On hyvä hetkeksi pysähtyä ja hengittää tällä pysäkillä. Jokin päättyi, jokin uusi voi alkaa. Kiitos tästä yhteisestä matkasta ja ajasta!

Kirjoittaja on pitkään Nepalissa ja Senegalissa työskennellyt Suomen Lähetysseuran safeguarding asiantuntija, joka uskoo siihen, että jaettu ilo kaksinkertaistuu ja jaettu suru puolittuu.