Kesäharjoittelusta kaikki alkoi − liettualaisesta Ingridasta tuli maatilayrittäjä Sauvossa

Jari Suominen ja Ingrida Alijosiute pyörittävät Sauvossa Järvenkylän maatilaa. Perheellä on myös puutarhatarvikeyritys. Kuva: Carolina Husu

Liettualainen Ingrida Alijosiute opiskeli Kaunasin maatalousyliopistossa kodin teknologiaa ja pääsi vuonna 1998 Suomeen maatilaharjoitteluun. Hänelle sanottiin, ettei Suomessa pysty juuri mitään tienaamaan, mutta Ingrida päätti kuitenkin kokeilla. Vaihtoehtona oli Englanti, mutta Suomeen sai viisumin halvemmalla.

Vuosi oli rahallisesti kuitenkin hyvä. Ingrida sai ensimmäisen palkkansa markkoina, ja se tuntui hienolta, sillä 10 000 markalla sai ison tukun Liettuan litasoita.

”Se oli huippua. Kesän jälkeen vanhemmat hankkivat minulle yksiön ja ostin sinne huonekalut, telkkarin, kaapit ja jopa mikroaaltouunin, joka oli ihan huutomerkki eli todella arvossaan.”

Ingrida sai Liettuassa yliopisto-opinnot päätökseen ja täydensi niitä vielä Belgiassa. Hän palasi Suomeen ensin yliopistoon Viikkiin, sitten Viljavuuspalveluun töihin ja sieltä Turun yliopistoon, missä hän suoritti filosofian maisterin tutkinnon kansatieteestä, aiheena maatalous.

Kunnes hän viimein muutti takaisin harjoittelutilalle Sauvoon, missä odotti tilan isäntä Jari Suominen. Ingridasta ja Jarista oli tullut pari. Vuodesta 2003 Ingrida on asunut Järvenkylän maatilalla. Hän toimii nykyisin maatilan toimitusjohtajana, puoliso Jari on tuotantoasiantuntija ja Jarin poika Sauli tuotantovastaava.

Ingridalla ja Jarilla on kaksi tytärtä, 17- ja 13-vuotiaat Daniela ja Karolina. Molemmat puhuvat äitinsä kanssa sujuvasti liettuaa, vaikka ovat syntyneet ja asuneet ikänsä Suomessa.

Ingrida Alijosiuten lapsuudessa Liettuassa kaikilla oli oma kasvimaa. ”Meillä oli jopa sokerijuurikasta. Ja kanoja ja sikoja. 1980-luku oli Neuvostoliiton aikaa eikä saanut mitään. Oli pakko itse kasvattaa.” Kuva: Carolina Husu

Liettua on Ingridan mielestä onneksi lähellä Suomea. ”Pihalta pihalle on 730 kilometriä. Kun aamulla istut autoon, niin illalla olet jo siellä.”

Ingrida käy synnyinmaassaan pari, kolme kertaa vuodessa, ja hänen vanhempansa ovat viettäneet kesiä tyttärensä luona, kunnes isä kuoli koronaan pari vuotta sitten. Sen jälkeen äidille remontoitiin Järvenkylän tilan pihapiiriin oma kesätalo rantasaunasta lammen rannalla.

Järvenkylässä Ingridan kielitaidosta on ollut paljon hyötyä, sillä hän puhuu liettuan lisäksi venäjää, mikä auttaa ukrainalaisten työntekijöiden kanssa.

Myös suomen kieli sujuu Ingridalta nykyisin sujuvasti, mutta hän haluaa ehdottomasti olla liettualainen. ”Siksi en ole vaihtanut kansalaisuuttani. Olen liettualainen.”

Kun Jarilta kysyy, miten liettualainen poikkeaa suomalaisesta, vastaus tulee heti: liettualaisilla on temperamenttia. He ovat tummia ja tulisia. Myös kohteliaisuus on ihan eri luokkaa kuin suomalaisilla. ”Ja sama pätee ukrainalaisiin”, Jari lisää.

Ingridan mielestä suomalaisissa on hyvää luotettavuus ja täsmällisyys. Kun jonkun ihmisen kanssa sopii jotain, niin asia on niin. ”Me yrityksessämme esimerkiksi saatamme myydä tavaraa laskulla asiakkaalle, jota emme tunne − Liettuassa se ei olisi mahdollista.”

Suomiset asuvat lammen rannalla, ja lammen vastarannalla oleva keltainen mökki on varustettu Ingridan äitiä varten, kun hän tulee tyttärensä perheen luo vieraisille. Kuva: Carolina Husu

Ingrida on kotoisin pienestä Tauragen kaupungista Kaliningradin rajalta. Hän on sopeutunut Sauvoon maalle hyvin, mutta kaipaa välillä kaupunkiin ja etenkin Kaunasin vanhaan kaupunkiin.

”Kaikki Suomessa sanoo, että pitäisi olla kesämökki. Minä ottaisin mieluummin talon kaupungissa, kaupunkimökin”, Ingrida nauraa.

Suomessa Ingrida on ihmetellyt ainakin kahta asiaa: miksi juhlissa kukaan ei tanssi ja miksi ruumiita ei haudata heti.

”Jos meillä Liettuassa on synttärit tai muut juhlat, niin ei me vain istuta ja syödä ja mennä sohvalle, vaan musiikki on aina mukana ja loppuvaiheessa tanssitaan.”

Järvenkylän ukrainalaiset työntekijät ovat olleet Ingridan henkireikä, sillä heidän kanssaan hän pääsee tanssimaan. ”Viime juhannusyönäkin tanssittiin ja leikittiin. Aloitettiin heti, kun makkarat oli syöty.”

Toinen kulttuurishokki liittyy hautaamiseen. ”En ole vielä tottunut siihen, että vainaja pannaan Suomessa pakastimeen ja mietitään, milloin haudataan. Meillä Liettuassa kuollut on haudattava kolmen päivän sisällä.”

Ingrida onkin neuvotellut Sauvon papin kanssa, että jos hän kuolee, niin pystyisikö hautajaiset järjestämään vähän nopeammin kuin normaalisti. ”Viikossa lupasi pystyä.”