Juhannuksen ykköspari – sinappi ja grillimakkara
Juhannusmakkara paahtuu grillissä, hiillostuu kokkonuotiolla tikun nokassa tai lämpiää paistinpannussa kiuaskivien päällä.
Toki makkarat voi kypsentää myös keittiön uunissa tai pannulla. Vaihtoehto houkuttelee varsinkin, jos ulkona sataa.
Lisukkeeksi pursotetaan sinappia, tulista tai mietoa. Kokeilemalla löytyy mieluisin yhdistelmä. Innokas kesäkokki valmistaa oman yllätyssinapin.
Erilaisia makkaroita on niin paljon, että kuluttajan on varmasti vaikea valita. Huomasin kaupassa, että grillimakkarauutuudet ovat entistä mausteisempia ja kooltaan mukavan pieniä.
Kasvissyöjät voivat kypsentää kasvismakkaraa juhannuskokon hiilloksella.
Sinappi on ehdottomasti juhannuksena eniten käytetty mauste. Makkaran ohella se maustaa erilaiset kesäkastikkeet.
Kylmät kalaruuat ovat suosittuja kirpeän sinappikastikkeen kera.
Makkara-ateria kaipaa seurakseen tuoresalaattia kastikkeen kera.
noin 5 dl
1 dl (45 g) sinappijauhetta
1 dl sokeria
2 dl ruokakermaa
1 muna
1 tl omenaviinietikkaa
1 prk (200 g) cheddar-juustokastiketta
Sekoita sinappijauhe ja sokeri paksupohjaisessa kattilassa. Lisää loput aineet ja sekoita vatkaimella, jotta sinappiin ei jää kokkareita.
Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee. Jos sinappi tuntuu liian paksulta, lisää vielä tilkka omenatäysmehua.
Jaa sinappi puhtaisiin, pieniin lasipurkkeihin. Sulje kannet ja jäähdytä. Sinappi säilyy jääkaapissa useita viikkoja.
5 dl
1 dl (45 g) sinappijauhetta
1 1/2 dl sokeria
2 tl perunajauhoja
1 pussi (150 g) sinihomejuustomurua
1 muna
2 dl ruokakermaa
1/2 dl omenatäysmehua
2 tl balsamietikkaa
Sekoita ensin kuivat aineet paksupohjaisessa kattilassa. Lisää loput ainekset. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee.
6 annosta
1 kg perunoita
2 rkl voita
2–3 rkl tuoretta rosmariinia
1/2 tl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
2 valkosipulin kynttä
grillimakkaroita
Sinappikastike
1 prk (200 g) kermaviiliä
n. 2 rkl makeaa sinappia
1–2 rkl persiljasilppua
2 tl sitruunamehua
mustapippuria myllystä
Harjaa perunat huolellisesti puhtaiksi juuresharjalla ja leikkaa reiluiksi lohkoiksi. Sulata voi uunivuoassa, lisää joukkoon rosmariini, suola, mustapippuri ja viipaloidut valkosipulin kynnet.
Kypsennä uunissa 200 asteessa 5 minuuttia. Lisää joukkoon perunat, pyöräytä voi-mausteseoksessa ja kypsennä noin 30 minuuttia. Tarkista, että perunat ovat kypsiä.
Kun perunat ovat lähes kypsiä, laita uuniin kuumenemaan makkarat.
Ananaskastike
2 dl maustamatonta A-jugurttia
1 pieni prk ananasmurskaa liemineen
2 rkl sinappia
1/2 tl mustapippurirouhetta
noin 1/2 dl persiljasilppua
Sinappikastike
1 prk (250 g) maitorahkaa
1 1/2 dl maitoa
1 tl sitruunamehua
1 rkl vahvaa sinappia
2 keitettyä munaa
hienonnettuna
1 tl sitruunapippuria
2 tl sokeria
1/2 dl persiljasilppua
Sekoita kastikkeen ainekset ja anna makujen vetäytyä 1–2 tuntia kylmässä. Tarjoa grillatun makkaran kanssa.
Lämmin sinappikastike
5 annosta
2 1/2 dl lihalientä
2 1/2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl vahvaa sinappia
1/4 tl rakuunaa
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa
3/4 dl kuohukermaa
Sekoita kiehuvaan lihaliemeen pieneen vesimäärään sekoitetut jauhot. Mausta. Anna kiehua muutama minuutti.
Lisää viimeisenä kerma ja tarkista maku. Tarjoa makkaran kanssa.
6–8 annosta
1 iso ruukku jääsalaattia
1 pieni tlk säilykeananasta
1 pussi (200 g) pakasteherneitä
4 tomaattia
Sitrus-sinappikastike
2 dl appelsiinitäysmehua
3/4 dl rypsiöljyä
2 rkl makeaa sinappia
2 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
Revi tai leikkaa huuhdeltu salaatti pieniksi paloiksi laakean kulhon pohjalle. Lisää paloitellut ananakset, herneet ja tomaattikuutiot. Ravista kastikkeen ainekset sekaisin pullossa ja tarjoa salaatin kanssa.
4 annosta
200 g savukalaa ruodottomana
1 rasia kirsikkatomaatteja
2–3 retiisiä
1/2 kurkkua
1 kerä salaattia
Mummon sinappikastike
1 prk (200 g) kermaviiliä
2 rkl sinappia
3 keitetyn (10 min) munan valkuaista
1 tl sokeria
ripaus suolaa
Päälle
3 keitetyn (10 min.) munan keltuaista
Leikkaa savukala haarukkapaloiksi ja levitä reilunkokoisen vadin keskelle.
Halkaise tomaatit, hienonna retiisit ja suikaloi kurkku. Revi salaatti. Laita vihannekset kalan ympärille.
Sekoita kermaviiliin sinappi, haarukalla hienonnetut valkuaiset, sokeri ja suola. Kaada kastike kalan päälle. Purista keltuaiset siivilän läpi pinnalle. Tarjoa perunoiden kanssa.
12 kpl
2 munaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl raparperihilloketta
100 g voita
4 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
(Kostutus
1 1/2 dl maitoa
1 rkl vaniljasokeria)
Kuorrutus
1 rasia (200 g) appelsiinituorejuustoa
1 dl tomusokeria
1/2 dl maitoa
Koristeeksi
mansikoita
sitruunamelissan lehtiä
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi ja sekoita kuivat aineet keskenään.
Yhdistä munasokerivaahtoon raparperihilloketta sekä jauhoseos. Jaa voideltuihin muffinivuokiin. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Ennen tarjoilua sekoita kuorrutteen ainekset ja pursota leivonnaisten päälle. Koristele lopuksi tuoreella mansikalla ja sitruunamelissan lehdillä.
Vinkki: Jos teet pohjakakut tarjoilua edeltävänä päivänä, kostuta ne vaniljamaidolla ennen kuorrutteen lisäämistä.
5 dl raparperiviipaleita
1 dl fariinisokeria
1/2 dl sokeria
1 rkl inkivääriraastetta
Keitä hiljalleen kaikki ainekset sosemaiseksi hillokkeeksi. Jäähdytä. Käytä leivonnaisiin, jäätelön lisäkkeeksi, paahtoleivän päällä tai jugurtin maustamiseen.
Anneli Pessala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
