Kadonnut taideaarre löytyi Luonnonvarakeskuksen siivouksen yhteydessä
Kesäistä järvimaisemaa kuvaava maalaus on yli satavuotias ja edustaa taidemaalari Ilmari Huitin varhaista tuotantoa.
Ryhmäpäällikkö Tarja Salminen Luonnonvarakeskuksesta luovuttaa Ilmari Huitin varhaistyön Taidemaalari Ilmari Huitin Säätiön hallituksen puheenjohtajalle Hannu Huitille. Kuva: Margit LumiaElokuvissa ja kirjoissa ullakon siivoaminen saattaa parhaimmillaan johtaa arvokkaan taideteoksen löytymiseen. Joskus tällainen onnenkantamoinen voi tapahtua myös tosielämässä.
Niin sanottua Urhontaloa oltiin tyhjentämässä Luonnonvarakeskuksen (Luke) Haapastensyrjän toimipisteessä Lopella. Sattumalta eräs työntekijä huomasi, että kesäistä järvimaisemaa kuvaavassa maalauksessa oli tuttu nimi. Selvisi, että kyseessä oli taidemaalari Ilmari Huitin maisemataulu vuodelta 1920.
Luken työntekijä otti yhteyttä Taidemaalari Ilmari Huitin Säätiöön. Syntyi sopimus, jonka ansiosta säätiö saa taulun näyttelykäyttöön.
”Olemme erittäin iloisia, että tämä vanha taideteos on putkahtanut esiin ja voimme käyttää sitä tulevissa näyttelyissämme”, säätiön puheenjohtaja Hannu Huitti sanoo tiedotteessa.
Säätiön arkistosta ei ole löytynyt taulusta aiempia havaintoja tai kuvia. Myöskään Luke ei tiedä, miten taulu on päätynyt sen seinälle. On mahdollista, että maalaus on kiinteistön aiempien omistajien perua.
Haapastensyrjä on alun perin ollut maatila. Sittemmin paikka on tunnettu erityisesti metsänjalostuksen keskuksena jo 1960-luvun Metsänjalostussäätiön ajoista lähtien.
Taidemaalari Ilmari Huitti (1897–1960) valmistui Ateneumista tähtioppilaana vuonna 1917, joten löytynyt yli satavuotias taulu edustaa hänen varhaista tuotantoaan. Karkkilan Vaskijärvellä syntynyt Huitti ammensi suurimman osan maalaustensa aiheista Karkkilan ja Lopen alueen henkilöistä, pihapiireistä ja maisemista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







