
Kenkäveron yöstä haetaan joulutunnelmaa ja valmiita lahjapakkauksia
Itsenäisyyspäivän aattona eteläsavolaiset suuntaavat Kenkäveroon. Perinteinen joulun yötapahtuma kokoaa paikalle kolmisentuhatta joulun etsijää.
Kenkävero tunnetaan kasvitauluistaan, joiden aiheet voi tänä vuonna myös pukea päälleen, kertoo Erja Mellblom. Kuva: PIHLA LIUKKONENJoulunalus on Kenkäverolle kesän ohella kiireinen sesonki. Se alkoi marraskuussa, kun aitassa alettiin esittää Tonttuseikkailu-näytelmää lapsille. Itsenäisyyspäivän aattona 5.12. on yötapahtuma, ja joulu huipentuu herkkumarkkinoihin 22.–23.12., jolloin lähiseudun tuottajat tulevat Kenkäveroon myymään herkkujaan ja käsitöitään.
Yötapahtuma on järjestetty jo parikymmentä kertaa, ja siinä käy kolmisentuhatta asiakasta. Herkkumarkkinoilla väkeä vierailee tuhatkunta.
”Monta sataa ulkotulta palaa, ja piha, rantakahvila ja ravintola ovat täynnä kojuja ja myyjien pöytiä. Ihmiset tulevat hakemaan joulutunnelmaa ja tekevät viime hetken hankintoja”, Kenkäveron markkinointipäällikkö Erja Mellblom kertoo.
Myyntipaikat on hinnoiteltu maltillisesti: ulkopaikka molemmissa tapahtumissa maksaa kympin ja sisäpaikka 20 euroa. Rahat käytetään pääosin tapahtuman markkinointiin.
Kenkäveron oma myymälä on somistautunut jouluun jo marraskuusta lähtien valoineen ja koristeineen.
”Valmiit lahjapakkaukset ovat meillä joulun ykkösjuttu. Niitä menee niin paljon kuin ehdimme tehdä”, kertoo Mellblom.
Lahjoja paketoivat talkoilla myymälän takahuoneessa kaikki työntekijät johtajasta lähtien. Viime joulun suosikki oli yhdistelmä glögi ja marengit, mutta nyt näyttää kysytyimmältä sellainen, jossa on jotain syömistä ja tavara, kuten vaikka leikkuulauta ja leipä tai puolukka-mustikkaleipäainekset ja joulukynttilä.
”Itse tekemiseen liittyvät lahjat tuntuvat menevän hyvin”, Mellblom on huomannut.
Kenkävero on Taito Itä-Suomi ry:n pyörittämä yritys, johon kuuluvat niin pappilaravintola ja myymälä kuin joulunaikaan joulupukin piilopirtti ja tekemispaja.
Taito-yhdistykset ovat olemassa sen vuoksi, että ne edistävät käsityötä elinkeinona, kulttuurina ja taitona. Siksi Kenkäveron myymäläkin on täynnä mitä ihanimpia käsin tehtyjä tai pienyrittäjien tuotteita sekä käsityötarvikkeita.
Mellblomin mukaan käsitöiden tekeminen on lisääntynyt ja nuoretkin ovat innostuneet esimerkiksi kanavatöistä, kun tarjolla on moderneja malleja.
Kotimaisuus on Kenkäverolle tärkeää, ja Mellblom on huomannut, että myös asiakkaat arvostavat selvästi entistä enemmän kotimaista alkuperää ja työtä ja ovat valmiita myös maksamaan siitä.
Myynnissä on myös Kenkäveron omia tuotteita, kuten Eelis-Antti-alkuperäisrukiista leivottua leipää ja leipäaineksia sekä vanhojen kansakoulujen opetustaulujen kuvilla kuvitettuja tuotteita.
Tämän vuoden uutuus ovat kasviaiheiset t-paidat ja tunikat, joiden kangas on luomupuuvillaa ja jotka on painettu Suomessa ja ommeltu Mikkelissä.
”Näitä menee niin paljon kuin ompelija ehtii ommella”, Mellblom iloitsee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

