Asiantuntija Juri Nummelin listaa kymmenen suosikkiaan suomalaisista elokuvista – oletko nähnyt näitä Suomi-filmin helmiä?

Tuulikki Paananen näytteli Manjaa Valentin Vaalan ohjaamassa Varastetussa kuolemassa. Lahjakas ohjaaja kuoli talvisodassa. Kuva: Finna.fi

Juri Nummelin toimii Turussa järjestettävän Suomalaisen elokuvan festivaalin johtajana. Hän on kirjoittanut useita tietokirjoja elokuvista. Hän listaa kymmenen suosikkiaan kotimaisista elokuvista.

Nummelinin mukaan hänellä on aika elitistinen elokuvamaku. Hän ei voi sietää kansankomedioita, kuten Pekkoja, Turhapuroja ja Puupäitä.

Varastettu kuolema, ohjaaja Nyrki Tapiovaara, julkaisuvuosi 1938

Nyrki Tapiovaaran ohjaama jännityselokuva Varastettu kuolema perustuu kirjailija Runar Schildtin novelliin. Vuoden 1904 Helsinkiin sijoittuvassa filmatisoinnissa aktivistit hankkivat aseita edistääkseen Suomen irtautumista Venäjästä.

Tapiovaara tuotti Varastetun kuoleman itsenäisesti, mikä näkyy elokuvan teknisessä epätasaisuudessa. Joissakin kohtauksissa näyttelijöiden puheesta ei saa selvää, mutta filmissä on paljon hienoja jaksoja. Tapiovaara kuoli talvisodassa.

Suomea voi pitää kulttuurivihamielisenä maana. Tästä yksi esimerkki on se, että Nyrki Tapiovaaran kaikkia elokuvia ei ole saatavilla edes DVD:nä. Jos jostain vanhasta kotimaisesta elokuvasta pitäisi tehdä restauroitu blu ray -tallenne, niin ainakin Varastetusta kuolemasta.

Juhani Niskavuori (Tauno Palo) ja Malviina (Kirsti Hurme) ovat keskeisissä rooleissa Valentin Vaalan ohjaamassa kolmiodraamassa Loviisa - Niskavuoren nuori emäntä. Kuva: Finna.fi

Loviisa - Niskavuoren nuori emäntä, ohjaaja Valentin Vaala, julkaisuvuosi 1946

Erityisesti Valentin Vaalan ohjaamat Niskavuori-elokuvat ovat hyviä, mutta Edvin Laineen versiotkin toimivat. Emma Väänänen loistaa Niskavuoren vanhana emäntänä.

Haaveilen, että joku tekisi Niskavuori-sarjasta modernin televisiosarjan johonkin suoratoistopalveluun. Siihen voisi ottaa mukaan myös Hella Wuolijoen kirjojen sivujuonet. Niskavuorien ylisukupolvinen trauma koskettaa myös nykyihmistä. Vaalan tuotannosta kannattaa mainita myös hieno elokuva Ihmisiä suviyössä (1948).

Komisario Palmun erehdys, ohjaaja Matti Kassila, julkaisuvuosi 1960

Komisario Palmun erehdyksen voisi nostaa myös maailman parhaiden elokuvien top 100 -listalle. Se on teknisesti innovatiivinen ja omaperäinen elokuva. Erehdys on selvästi paras neljästä Palmu-filmatisoinnista. Matti Kassilalla on muitakin hyviä elokuvia, kuten Elokuu vuodelta 1956.

Matti Ranin (vas.), Leo Jokela ja Joel Rinne ovat Komisaario Palmu -elokuvien päätähdet. Kuva: Matti Kassila: Komisario Palmun erehdys 1960 © KAVI / Suomen Filmiteollisuus SF Oy

Yhden miehen sota, ohjaaja Risto Jarva, julkaisuvuosi 1973

Risto Jarvan ohjaamat mustavalkoiset draamat, kuten Yhden miehen sota ja Kun taivas Putoaa..., ovat suosikkejani. Hänen komediaelokuvistaan Mies, joka ei osannut sanoa ei ja Loma en niinkään pidä. Jarvan ohjaamia elokuvia esitetään myös seuraavilla Suomalaisen elokuvan festivaaleilla huhtikuussa 2024. Risto Jarva kuoli auto-onnettomuudessa palatessaan Jäniksen vuoden kutsuvierasnäytöksestä, ja hän oli vasta 43-vuotias.

Jouluksi kotiin, ohjaaja Jaakko Pakkasvirta, julkaisuvuosi 1975

Suomalaisen uuden aallon elokuvat ovat minusta kiinnostavia, vaikka monessa tavoitteet ovat korkeammalla kuin lopputulos. Esimerkiksi Jaakko Pakkasvirran ohjaama Jouluksi kotiin on ankara yhteiskunnallinen elokuva. Päähenkilö rakennustyömies Urho Suomalainen raataa terveytensä kustannuksella toteuttaakseen perheensä unelman omakotitalosta.

Jouluksi kotiin keräsi teattereissa vain vähän katsojia ja esimerkiksi Spede haukkui sen pystyyn. Pakkasvirran ohjaama Vihreä leski (1968) on myös kiinnostava elokuva. Se kuvaa kriittisesti uusia kerrostalolähiöitä kotiäidin näkökulmasta ja sosiologina elokuvassa esiintyy myös epäuskottavasti Matti ”Fredi” Siitonen.

MP - minä pelkään, ohjaaja Pekka Hyytiäinen, julkaisuvuosi 1982

Pekka Hyytiäisen ohjaama MP - minä pelkään on itsenäisesti rahoitettu dystopia. Kokeellisessa elokuvassa sodan kauhut tunkeutuvat tavallisen perheen elämään. Hyytiäinen (1950–2008) aloitti elokuvauransa harrastuspohjalta Teekkarien elokuvakerho Montaasissa. Hänen teoksiaan on esitetty myös Suomalaisen elokuvan festivaaleilla.

Teattereissa elokuvan näki aikoinaan vain noin 300 katsojaa ja televisiossa Yle esitti sen ensimmäisen kerran vasta 2022. Kylmän sodan aikakaudella tehty MP on taas valitettavan ajankohtainen Ukrainan siviilien kärsimysten vuoksi. Epätasainen elokuva jakaantuu pelottaviin unijaksoihin ja arkiseen elämään kesämökillä. Hyytiäisen kokeellisuutta täytyy arvostaa.

Risto Jarvan ohjaama Yhden miehen sota on vakava yhteiskunnallinen draama. Se kertoo rakennusalan pienyrittäjän Erik Suomiehen (Eero Rinne), tämän vaimon Liisan (Tuula Nyman) ja heidän tyttärensä Suskan (Maarit Rinne) elämästä rakennustyömaiden keskellä.  Kuva: Finna.fi

Tuntematon sotilas, ohjaaja Rauni Mollberg, julkaisuvuosi 1985

Tuntemattoman sotilaan kolmesta filmatisoinnista katson mieluiten Rauni Mollbergin version, koska siinä on eniten taiteellista kunnianhimoa ja fyysistä läsnäoloa. Myös Edvin Laineen elokuvassa (1955) on monia hienoja jaksoja, vaikka näyttelijät ovat turhan iäkkäitä sotilaiksi. Aku Louhimiehen versio (2017) on epäkiinnostavin.

Tulitikkutehtaan tyttö, ohjaaja Aki Kaurismäki, julkaisuvuosi 1990

Minua ilahduttaa kovasti Kuolleiden lehtien saama myönteinen vastaanotto Suomessa ja ulkomailla. Aki Kaurismäki osoittaa, että kun riittävän kauan tekee elokuvia johdonmukaisesti omalla linjallaan, se palkitaan.

Pidän eniten Aki Kaurismäen vanhoista elokuvista, kuten Rikos ja rangaistus, Tulitikkutehtaan tyttö ja Varjoja paratiisissa. Kaurismäen lakoninen dialogi on uskottavinta Akin itsensä tulkitsemana, mutta sanoista ei saa silloin selvää. Matti Pellonpää on täydellinen ja uskottava Kaurismäen hahmojen esittäjä.

Neitoperho, ohjaaja Auli Mantila, julkaisuvuosi 1997

Auli Mantilan ohjaama Neitoperho on hieno esikoiselokuva. Sääli, että hänen uransa valkokangaselokuvien ohjaajana loppui niin niin nopeasti. Mantila ohjasi Neitoperhon jälkeen vain kaksi elokuvaa: Pelon maantiede (2000) ja Ystäväni Henry (2004). Psykologisen trillerin pääosaa näyttelee mainiosti Leea Klemola.

Toinen hyvä 1990-luvun elokuva on esimerkiksi Kaisa Rastimon ohjaama historiallinen draama Säädyllinen murhenäytelmä. Se perustuu Helvi Hämäläisen samannimiseen kirjaan.

Tyttö nimeltä Varpu, ohjaaja Selma Vilhunen, julkaisuvuosi 2016.

2000-luvun elokuvista voisi nostaa esille Selma Vilhusen Tyttö nimeltä Varpun. Se kertoo 12-vuotiaasta ratsastusta harrastavasta Varpusta (Linnea Skog) ja hänen yksinhuoltajaäidistään Sirusta (Paula Vesala). Varpu varastaa auton, ajaa pohjoiseen ja löytää isänsä, joka ei ole aivan sellainen kuin hän oli odottanut.

Suomessa on noussut 2000-luvun aikana esille myös vahva kokeellisen elokuvan juonne. Tätä edustaa esimerkiksi IC-98:n Näkymä vastarannalta. IC98:n takana ovat taiteilijat Patrik Söderlund ja Vesa Suonpää.

Tuottelias tietokirjailija Juri Nummelin listasi kymmenen kotimaista suosikkielokuvaansa. Kuva: Suvi Elo