Itämeri jää syrjään valtameristä kertovassa lastenkirjassa – ilahduttava asia on adoptioperheen kuvaus
Jessica Haapkylän ja Sirkku Linnean lastenkirja sukeltaa Itämeren ja Tyynenmeren vedenalaiseen kauneuteen ja tutustuttaa eläinlajistoon.
Jessica Haapkylä & Sirkku Linnea: Sukellus valtamerten salaisuuksiin. 2024. Minerva. 59 sivua. Kuva: Jaana Kankaanpää, Minerva KustannusTuoreessa lastenkirjassa pääsee tutustumaan Itämereen eläinlajistoon ja Tyynenmeren jalokivenhohtaviin korallikaupunkeihin. Tarina alkaa, kun seitsemänvuotias Nella ja hänen veljensä kymmenenvuotias Niko snorklaavat kesälomalla mökillään Itämeressä.
Myöhemmin lapset pääsevät Tyynenmeren saarelle, kun merentutkijoina toimiville vanhemmille tarjoutuu mahdollisuus lähteä tutkimusmatkalle. Sisarukset tekevät ystävyyttä sukelluksillaan muun muassa kilpikonnan, rauskun ja mustekalan kanssa. Lopussa perhe palaa takaisin Suomeen ja taas ollaan tutussa vedenalaisessa maisemassa.
Tervetullut teema on monimuotoisen perheen esilläolo. Niko on adoptiolapsi. Vanhemmat adoptoivat pojan ollessaan merentutkijoina eräällä tutkimusmatkalla Tyynenmeren saarella. Adoptiokuvaus tarjoaakin oivan keskusteluaiheen vanhemmalle ja lapselle, mitä adoptio tarkoittaa.
Jos teksti soljuu lasten ympärillä, silloin heidän pitäisi näkyä kuvissa enemmän kuin eläinten.
Tarinassa näkyy kirjailija Jessica Haapkylän oma tausta meribiologian tohtorina. Kirjoittaja on tutkinut koralleja trooppisissa merissä ja häneltä on aiemmin ilmestynyt muun muassa teokset Valtameret ja ilmastonmuutos sekä Merten koralliparatiisi.
Kirjassa onkin paljon faktatietoa Itämeren ja Tyynenmeren lajistosta. Kiinnostava yksityiskohta on merieläimille vaaralliset haamuverkot, jotka ovat kalastajien hylkäämiä tai kalastusaluksilta tippuneita verkkoja.
Mereneläinten kuvitus on Tonttu Toljanteri -kirjojenkin kuvittaja Sirkku Linnealta onnistunutta, sillä niiden katseet ovat aitoja ja ystävällisiä. Sen sijaan päähenkilöiden Nikon ja Nellan katseet eivät itseäni miellytä. Tulee vaikutelma kuin lasten kasvot olisi digitaalisesti leikattu kuvan päälle jostain toisesta kuvasta. Toisaalta sukeltavien ihmisten piirtäminen ei ole varmasti helppoa.
Kuvituksessa kaihertaa myös se, että lapsia on kuvattu vähäisesti verrattuna mereneläimiin. Jos teksti soljuu lasten ympärillä, silloin myös kuvien pitäisi kulkea sen rinnalla.
Itämeri saa kirjassa tilaa vain vajaat 10 sivua. Loput miljööstä eli noin 50 sivua liikutaan Tyynellämerellä. Itämeren saastumista ja ravinnekuormitusta olisi kannattanut myös mielestäni ujuttaa kertomukseen lapsenomaisella tyylillä. Sen sijaan Tyynenmeren muoviroskien vaaroista on kerrottu kiitettävästi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







