Isän itsemurha sai tyttären kirjoittamaan romaanin – perheen äiti käsitteli samaa tragediaa sarjakuvassa jo 30 vuotta sitten
Venla Pystynen on käyttänyt oman perheensä tarinaa materiaalina romaanissaan En voi lakata ajattelemasta kuolemaa. Venla Pystysen äiti käsitteli puolisonsa itsemurhaa sarjakuvateoksessa jo vuonna 1993.Venla Pystynen on lainannut romaaninsa nimen isältään. Muusikko, sarjakuvataiteilija Harri Pystynen teki itsemurhan 35-vuotiaana. Tytär oli silloin seitsenvuotias. Aikuisena tytär käy päin teon jättämää haavaa ja ryhtyy selvittämään, kuka isä oli ja miksi päätti kuolla.
Tytär hakee vastauksia suvulta, arkistoista, terapeutilta ja muistoistaan. Teos näyttää miten puuttuva on aina läsnä. Lapset, vaimo ja vanhemmat kompuroivat eteenpäin surun, syyllisyyden, vihan, pelon, kaipauksen ja epäonnistumisen tunteiden verkossa.
Romaanin isä on Tapani, teos on siis luettava fiktiona. Vaikka tapahtumien runko rankimmillaankin seuraa todellisuutta, tytär kokoaa isän kuvaa luovan mieltämisen kautta. Havainnollistaminen vaatii fiktion vapautta.
Suvussa on lahjakkuutta ja traagisuutta. Vaikeita ajatuksia paetaan alkoholiin, mutta se on aina hetken lume. Kohta maailma näyttäytyy entistä mustempana. Isä flirttaili kuoleman kanssa nuoresta asti.
Sarjakuvia syntyi makaaberista huumorista.
Isän veljen skitsofrenia ja psykoosissa tekemä tappo osaltaan aiheuttivat pelkoa: onko alttius sairastua geeneissä. Setää oli konkreettisestikin pelättävä.
Rankalla tutkimusmatkallaan Venla Pystynen nostaa pinnalle paitsi omansa, myös muitten läheisten kärsimystä. Rohkaiseva esikuva on ollut lähellä. Kirjailija Tiina Pystynen, Venlan äiti, käsitteli puolison itsemurhaa jo sarjakuvateoksessa Leskikuningattaren muistelmat (1993).
Tragediat – niin sodat kuin yksityisetkin – jättävät traumoja. Niitten selvittäminen on perinteisesti ollut yksi kirjallisuuden terapeuttisista tehtävistä. Synkimmilläkin tarinoilla on lukijansa, joita vertaiskokemus voi lohduttaa ja kenties auttaa oman kuorman kantamisessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









