Linna on komea. Se näkyy kauas kylälle, barokkipuistoon tullaan kunnon portin kautta ja linnanpihaan kaariaukosta.
Rakennus on tiettävästi vuodelta 1735. Siinä on keskiosa, kaksi symmetristä siipeä, torneja ja kohokuvia.
Keskiosassa asuivat aikoinaan aikuiset ja siivessä lapset. Heitä kasvattivat pakollista ranskaa, saksaa ja englantia opettaneet kotiopettajat ja lastenhoitajat, eikä lapsilla ollut asiaa ison linnan puolelle kuin kutsusta.
”Tuolla on minun asuntoni”, Ari Kupsus osoittaa ylpeänä toisen siiven parveketta.
Samalla parvekkeella ovat vilvoitelleet kreivi Amade, paroni Bajzáth, kreivitär Elisabeth Karolyi ja moni muu aatelinen.
Kupsus on johtajaperheen poika Tampereelta, mutta sielu on jostain kauempaa. Kaikki kaunis, antiikki ja historia ovat kiehtoneet aina. Hän haaveili jo nuorena flyygelistä, johon nojailla, kun kauniin pianistin sormista lipuu sulosäveliä.
”Olen aina ollut kartanohullu ja tuntenut eläväni väärällä vuosisadalla.”
Vuonna 1999 Kupsus saapui Varsovasta Budapestin Keletin rautatieasemalle, lumoutui ensin aseman ja sitten itse kaupungin kauneudesta.
Hän jäi töihin budapestiläiseen hotelliin, vaatekauppaan ja sisustusliikkeeseen, osti asunnon ja kohta toisenkin, perusti taidegallerian ja alkoi pitää kotonaan konsertteja.
Pääsylipputulot hän jakaa stipendeinä unkarilaisille musiikinopiskelijoille.
Kesäksi Kupsus ja kotimatineat muuttavat Balatonin lähellä Länsi-Unkarissa sijaitsevaan linnaan. Siellä on kesällä myös suomalaiskoulujen musiikki- ja kuvataidekursseja.
Iszkaszentgyörgyn kylällä Kupsus on tunnettu herra.
”Tänäänkin kaupassa kysyttiin, mitä kreiville saisi olla”, hän kertoo nauraen.
Kyläläiset saavat kesällä kutsun puutarhajuhliin.
Ja kun Suomen valtio säästi eikä järjestänyt lähetystöissä viime joulukuussa itsenäisyyspäivän juhlaa, Kupsus piti juhlat linnassaan.
Linnassa on tehty ennenkin suomalaista historiaa. Toisen maailmansodan aikaan Suomen suurlähetystö piti siirtää turvaan Budapestistä, ja linnaa asuttanut kreivitär Elisabeth tarjosi sen turvapaikaksi sukukansalle.
Hän oli kiitollinen maamme myöntämästä Suomen kansalaisuudesta 1920-luvulla, sillä se suojeli kartanoa Unkarin määräämiltä pakkolunastuksilta.
Linna oli välillä unohduksissa, kunnes entinen suurlähettiläs Jari Vilén kuuli siitä huhuja. Ilmeni, että linna oli olemassa mutta rapistunut.
Kupsus sai vuokrattua rakennuksen. Unkarin sadoista valtion omistamista linnoista vain kolme on asuttuja.
”Kun tulin, linnassa ei ollut yhtään huonekalua. Olen yrittänyt sisustaa linnaa alkuperäisen tyylin mukaan.”
Linnakierroksella isännän puheissa vilisevät kreivit, paronit, prinssit, prinsessat ja palvelijat, empire ja rokokoo.
Nyt saleista 11 on täysin sisustettu. Kalusteet on haalittu muun muassa Suomesta, Ruotsista ja Unkarista.
Yhdessä tuolissa on istunut prinsessa Diana. Vaatekaappi on ”suurimman unkarilaisen”, kreivi Istvan Szechenyin. Seinällä on Ulrika Eleonooran muotokuva ja pöydällä presidentti Kyösti Kallion nimikoima kirja. Moni esine on löytynyt Budapestin antiikkimarkkinoilta.
Linnassa on myös Kupsuksen isoisoäidin hääpuku.
”Vuodelta 1912. Brysselin pitsiä, silkkiä ja damastia, aikanaan varmasti kallis.”
